torstai 30. joulukuuta 2010

Vuoden viimeistä edellisenä päivänä


Ajoimme tänään maamme pääkaupunkiin etsimään vessakalusteita, mutta vain todetaksemme, että edes jonkun näköiset olivat liian kalliita ja halvemmat liian rumia.

Vaikka emme tehneet ensimmäistäkään ostosta, reissu oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut. Jollain rakennustarvikeosastolla haahuillessani sain ajatuksen, joka johti seuraavaan ja sitä seuraavaan. Lopputuloksena oli suuri ajatus vessamme kalustamisesta, jonka yksityiskohdat paljastunevat projektin edetessä.  

Idean toteuttaminen tulee viemään rahaa enemmän aikaa ja vaivaa. Pienimuotoisen työkiirepaniikin puristuksessa vessaremonttiin saattaa nyt hyvinkin hulahtaa arvioitua enemmän aikaa. 

Toivotan kaikille lukijoille Hyvää Uutta Vuotta!

maanantai 27. joulukuuta 2010

Vessahommia


Joululaatikoita ja -torttuja sulatellessa voi samalla aloittaa vessaremontin. Asuinkerroksessa on vain yksi vessa, entinen siivouskomero. En ole viitsinyt siellä edes siivota, koko aikana, niin inhottava se on. Vieraat olemme aina ohjanneet alakertaan pesuhuoneen yhteydessä oleviin vessoihin.

Nyt iljetys saa luvan lähteä. Tänään toimitettiin remontin ensimmäinen vaihe, johon kuului vesiputkien tulppaaminen, vessanpöntön, altaan, hanan ja pyyhetelinepatterin irroittaminen. 

Vessa, toinen ovi vasemmalla.

Melko karu on.

Altaan roisketausta on aika raflaava.

Tästä nyt sitten vaan mielikuvittelemaan uutta vessaa.

Hokkus pokkus pönttö katosi.


Joulun pyhinä, laiskuuden syvimmällä hetkellä, sohvalla pötkötellessä, löimme miehen kanssa kättä päälle vessan valmistumisesta tammikuussa. Otimme yllättäin varaslähdön ja vessaremontin toteutuminen näyttää ainakin tänään hyvältä!

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Ohi on


Ja niin Joulu juhlittiin ja lapset hemmoteltiin piloille. Joulupöydässä oli ahmateille laatikoita, kahden sortin kalaa, huolella valmistettuja salaatteja, kotijuustoa, mitä lie monenlaisia sörsseleitä; makujen sekamelskaa.  Pukin parta ei ollut aito, vaikka enimmäkseen  menikin täydestä.


Minä sain lahjaksi harmaat huopikkaat. Joulupäivänä Karhin pelloilla, syvässä lumessa, kirpeässä pakkasessa, tarpoi eräs onnellinen testaamassa uusia jalkineitaan. Ja uskottavahan se oli, ne toimivat! 

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kapistus


Siinä se nyt on; infrapunasauna, jumppasalin lattialla, osina.




En tiedä olisiko ensin ollut viisainta purkaa saunan paikaksi aijottu entinen poikien vessa ja valmistella tila saunaa varten valmiiksi. Tonttumainen innostus saunan suhteen otti kuitenkin ylivallan ja tavoillemme uskollisina nousimme persaus eellä puuhun. Saunan kokoamisohjeissa kyllä kehutiin että kokoamisen lisäksi myös purkaminen on helppoa. Niimpä kasasimme saunan väliaikaisesti jumppasalin nurkkaan odottelemaan loppusijoituspaikan mahdollista valmistumista.


Sauna näyttää varsin huvittavalta nykyisellä paikallaan, jossa jo muutenkin on yhteensopimattomia tavaroita.
Virta päälle ja hassu kapseli on valmis kuljettamaan sisään uskaltautujan miellyttävälle saunamatkalle.


 Sama tunnelmavalaistuksessa.


Tämän vuotinen joulusaunominen tapahtuu terveysvaikutteisesti  tässä kyseisessä kapistuksessa.



sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Elämyskuusi


Kerrankin joulukuusi oli ilmainen! Tällä kertaa se on todellinen luomukuusi, vapaasti sattumanvaraisesti siemenestä kasvanut, jalostusarvoltaan joulukuuseksi kelpaamaton; tukiksi tarkoitettu.
Kuusi valittiin lasten kanssa tarkasti ja se kasvoi pikku-metsästäni. Poika kaatoi sen ja tyttö kuljetti punaisella pulkallaan terassille jouluaattoa odottamaan. Vaikka laadusta jouduttiin hiukan tinkimään, tilalle saimme mahtavan kuusenkaatoelämyksen!
















Ohutneulaisesta ja vähäoksaisesta hämäläiskuusen vesasta tullee kaikkien aikojen joulukuusemme!



torstai 16. joulukuuta 2010

Säteilevää lämpöä


Meillä ei ole saunaa.  Kyseistä puutetta olemme voineet paikata rehentelemällä, että talosta löytyy joka perheen jäsenelle oma vessanpönttö ja vielä pari vieraillekkin; meillä kuusi ihmistä voisi yhtäaikaa olla helpottumassa!
Tämä vessojen runsaus on kuitenkin täysin joutava ylellisyys ja tarpeetonta tilan tuhlausta. Todellisuudessa käytämme vain kolmea niistä. Kaksikin riittäisi ja vielä tuntuisi yleelliseltä.

Pakkasten yhä jatkuessa saunan puute on käymässä yhä sietämättömämmäksi. Sauna on lähes tulkoon ainoa tapa saada luita ja ytimiään myöten hytisevä, talvi-angstia poteva ihmis-polo lämpimäksi. Niveloireita potevana minulle saunassa käynti on kuitenkin ongelmallista. Saunan lämpö helpottaa kipua, mutta jälkeenpäin pahentaa sitä.

Pesutilojen yhteydessä on koulun entinen tyttöjen vessa kaksine pönttöineen.  Suunnitelma on nyt tämä: 

1. Pöntöt ja vessakopit poistetaan
2. Sähkömies lisää kympin sulakkeen pesuhuoneen sähkötauluun
3. Ostamme infrapunasaunan
4. Mies kokoaa sen vartissa (ivallinen kommentti)
5. Hetkeä myöhemmin pääsen infrasaunomaan enkä esitteen mukaan jälkeen päin kärvistele saunakrapulassa

Näin siis teoriassa. Nyt, mikäli jolla kulla on kokemusta tai tietoa infrapunasaunoista, otan kiitollisena infoavia kommentteja vastaan!

Poikien vessasta tulisi tila saunalle.

Pitäisi opetella elämään kahta pönttöä köyhempänä.

Entiseen tyttöjen vessaan, nykyiseen kodinhoitohuoneeseen, jäisi kuitenkin yksi pönttö suihkussa ja saunassa kävijöiden riideltäväksi.





keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Villi Pohjola


Naapuri kertoi löytäneensä aivan asumustemme pihojen läheltä ilveksen tassun jälkiä. Havainto sekoitti täysin hullun kaupunkilaisen pään. Miten mielikuvitusta kutkuttavaa olikaan ajatella yön pimeydessä hiippailevaa kissaeläintä, joka jänisten ja pienjyrsijöiden lisäksi mahdollisesti vaanii pelloilla ruokailevia metsäpeuroja. Löysin epäilyttäviä tassun jälkiä itsekkin. Koska söpö ilves tupsukorvineen ja hellyyttävine tiikerintassuineen ei lutuisuudessaan tuonut jälkibongarille tarpeeksi jännitystä, päätin, että jäljet saattoivat hyvinkin kuulua sudelle. Naapuri ehätti laittamaan heti jäitä hattuun ja vakuutti ilveksen olleen asialla.

Lenkkareihin tungetut villasukat eivät lämmittäneet tarpeeksi ja sormetkin olivat heti kohmeessa, koska kameran käsittely oli hankalaa lapaset kädessä. Uteliaisuus ja jännitys veivät hetkellisen voiton palelulta ja haravoin lähipeltojen raunamilla näkyviä jälkiä. Jänis, peura, kissa ja ihminen olivat helposti tunnistetavissa, muut näyttivät koiran tekemiltä.  Eräs askeljono oli kuitenkin erityisen määrätietoinen, eikä se millään muotoa muistuttanut koiran sinne tänne singahtelevia juoksureittejä.  Askeleet muodostivat kauniin polkumaisen uran pellon hankeen.  Siinä oli selvästi kulkenut joku luonteeltaan vakavampi, joku joka tiesi minne oli menossa.









maanantai 13. joulukuuta 2010

Mieli voi muuttua



Olen kiinnittänyt takapihan pystyyn kuivuneeseen omenapuuhun linnuille kauralyhteen ja talipalloja. Ruokintapaikka on valokuvausstategisesti huolella mietitty, sillä nyt voin kameroineni tarkkailla pahaa-avistamattomia ruokailijoita olohuoneen tai makuuhuoneen ikkunoista, lämpimien pattereiden vierestä, samalla vaikkapa kuumaa glögiä siemaillen. Varsinainen kohteeni ovat arat nähret. Ne antavat katsella itseään ruokintapaikalla kunnes riennän hakemaan kamerani. Palattuani, ne ovat aina poissa!

Aina näihin päiviin saakka olen tuntenut hienoista vastenmielisyyttä mokomia siivekkäistä kohtaan. Kielteinen suhtautuminen pikkulintujen läsnäoloon omalla reviirilläni vahvistui edellisen kodin aikana, kun runsaslukuinen räksäkanta terrorisoi pienessä puistikkoisessa puutarhassamme. Oleskeluterassi ja puutarhakalusteet eivät pysyneet päivää pitempää kakattomina. Aurinkovarjon alkuperäisväriä saattoi loppukesästä vain arvailla. Ilman jatkuvaa pesua ihana terassi muuttui viikossa oleskelukelvottomaksi  ihmiselle. Ei tullut mieleenkään edesauttaa lintukannan säilymistä, saati vahvistumista, talviruokinnalla.

Nyt olen ymmärtänyt, että on olemassa muitakin lintuja. Maaseudulla on tilaa ilkeille räksillekkin, joskaan en ole niitä vielä täällä nähnyt. Ehkä ne ovat siellä omakotitaloalueilla kaupunkilaisia ärsyttämässä.




torstai 9. joulukuuta 2010

Tuli vaan mieleen


Valtiollisella tasolla joulurauha mielletään yhteiskuntarauhana ja sodattomana maailmana. Vaikka puitteet olisivatkin kunnossa, henkilökohtaisen, sisäisen joulurauhan saavuttaminen näyttää usein olevan maailmanrauhan saavuttamisen vaikeusasteella. Lapsiperheessä joulun viettämisessä on väkisinkin tietty kaava, asianmukaiset koristukset, elämysleivontaa, joulupukki ja lahjat; paljon suorittamista.

Kiireetön, täydellinen joulupyhä esittäytyy medioissa animaatioelokuvamaisissa kulisseissa, joissa kuuset on koristeltu, joulupöytä katettu ja koti puettu viimeisimpien muotivirtausten mukaisilla, sävy sävyyn sointuvilla asusteilla ja oivalluksilla. Lapset on aikaa sitten aivopesty kesästä asti lastenohjelmien lomassa pyörivillä lelumainoksilla ja joulun alla lahjalista onkin pitkä kuin nälkävuosi. Aikuinen kauhistelee listan laajuutta ja kertoo, miten itse lapsena tyytyi siihen yhteen nukkeen tai paloautoon. 

Perheellinen jouluhössöttäjä muuttaa kaupan leluhyllyn ääressä euromääräisiä hintoja markoiksi ja päivittelee kanssa-aikuisen kanssa suureen ääneen, että olisiko ennen tullut mieleen ostaa lapselle peli kolmella sadalla markalla; ei olisi, ja ostaa pelin tai mieluiten kaksi! Mielestään liian vähän aikaa lapsen kanssa viettäneen aikuisen raastavan riittämättömyyden tunteen ajamana hän menee ja ostaa kymmenen muutakin lahjaa, mieluiten luottokortilla. Huokaus.
Toinen vaihtoehto on julistaa muille kaupalliseen jouluhapatukseen seonneita, että heidän perheessä sovittiin, että jokainen saa vain yhden kunnon ja kaiken lisäksi tarpeellisen lahjan. Näin menettelemällä  idea jalosta antamisesta murskautuu auktoritäärisen säännöstelyn takia, kun lapselta riistetään lahjan saamisen ilo yllätyksettömyydellä. Toinen huokaus.

Aikuisena olo on monimutkaista, oikein toimiminen monimutkaisempaa ja joulurauhan saavuttaminen se vasta onkin. Varsinainen joulurauha taitaa tulla varmimmin vasta joulun jälkeen, viikon parin päästä, kun kuusi on karissut ja viskattu kompostiin, kun monimuotoista joulukattausta ja ateria-sekamelskaa ei enää tarvitse tehdä, ja kun lapset on takaisin koulussa ja tarhassa, kun koti hiljenee, kun äiti taas kuulee ajatuksensa...

Karhin koulun äiti-ihminen on hakenut rauhoitusta rämpimällä koulua ympäröivässä lumisessa maastossa kamera käsivarrellaan. Tuloksena on syntynyt valokuvallinen joulukalenteri, johon on linkki blogin yläreunassa. Kuvia ei ole otettu etukäteen, vaan joka päivä on kuvattava yksi uusi kalenterikuva. Harmaassa, tylsässä ja värittömässä talvimaisemassa on äkkiseltään vaikea löytää mitään kuvattavaa. Ympäristön tarkempi tarkastelu kuitenkin saattaa yllättää.







tiistai 7. joulukuuta 2010

100.



Tämä sadas blogiteksti on itselleni erityinen. Se on minulle suuri ihmetys, hämmästyksen ja kummastuksen aihe, saavutus, johon en tiennyt kykeneväni. En tiennyt osaavani tuottaa ymmärrettävää kirjoitusta, enkä ainakaan uskonut monenkaan lukevan sitä. Remonttiseikkailu on tuottanut varsinaisen aiheen, koulun kodiksi remontoinnin lisäksi sekalaisia ajatuksia ja huomioita, joiden muistiin kirjoittaminen on tehnyt niistä todellisempia ja huomionarvoisempia. Tavanomaisetkin kokemukset Karhin koululla ovat olleet jotenkin erityisiä. Minulla on jotenkin erityisempi olo kuin koskaan ennen.




lauantai 4. joulukuuta 2010

Pieni päiväuni


Kolme kotia sitten, asuimme osakehuoneistossa kerrostalossa, jonka olohuoneen seinään asennutimme Raymond Waitesin ihanan palmuköynöstapetin. Tapettia jäi yli puolitoista rullaa ja niitä olen siitä asti säilyttänyt, aina välillä eri kohteissa rullia seinille mallaillen. Tapettirullien kuskaaminen sai päätöspisteensä nykyisen olohuoneen perällä olevaan seinäkaistaleeseen.




Pikkuviidakko lohduttaa nivelvaivaista talven pakkasissa kärvistelevää. Sohvalta lämpimän peiton alta on mukava kiikaroida seinän perällä olevaa palmulehvikköä ja vaipua viidakollisiin päiväuniin.

torstai 2. joulukuuta 2010

Minä ite


Otin listagiljotiinin esiin ja aloin listoittamaan.

Ei se ollutkaan vaikeaa, vaikka aluksi poikkeuksetta joka lista piti leikata kerran kaksi uudelleen  väärin päin tulleen jiirin takia tai koko listan pätkä piti tehdä uudelleen, koska se oli liian lyhyt. Jotenkin kohelsin itselleni etusormeen syvän haavan ja pari kertaa naulasin haperon mdf-listan poikki.

Alkusähläyksen jälkeen listoitus alkoi sujumaan ihan hyvin. Tyytyväisenä työn tulokseen totesin ettei tässäkään hommassa mitään kirves- tai muitakaan miehiä tarvittu.


maanantai 29. marraskuuta 2010

Virheakatemia


Virheiden tekeminen on oppimisen kannalta välttämättöntä. "Virheistä oppii" sanonta lohduttaa tunaroivaa aloittelijaa ja kannustaa yrittämään uudelleen. Virheiden viitoittama tie johtaa täydellisen toiminnan paratiisiin, joka on ylevästi saavutettu oppimalla.

Aiheesta on olemassa muitakin sanontoja ja viisauksia. Kuten se, että ihminen ei muutu, vaan toistaa samat virheet kerta toisensa jälkeen. Tai että virheiden tekeminen on vakio. Virhe päivässä pitää virkeänä. Ja niin edelleen.

Meiltä loppui taas öljy. Varsinaisesti siinä ei ole enää mitään ihmeellistä, sillä kanistereiden kanssa puljaaminen on jo tuttua. Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen ankaran pakkasen paukkuessa ulkona oli kuitenkin onnekasta, että huomasin tilanteen ennen nukkumaan menoa, ja että lähistöllä sattui olemaan polttoaineasema, josta sai keskellä yötä automaatista polttoöljyä.

Tiede -lehdessä psykologi kannusti epäonnistujaa toipumaan virheen aiheuttamasta mielipahasta kertomalla siitä muille kuin seikkailusta. Artikkelissa oli muitakin hyviä neuvoja tunarille, tässä muutama: 
- Suhteuta virhe vielä pahempiin virheisiin
- Mieti, oliko onnistuminen sittenkään ehdottoman tärkeää
- Pidä virhettä yrittämisen merkkinä    
- Tarkista sisäistä vaatimustasoasi
- Korjaa virhe, jos voit                
(Tiede-lehti 1/06)


Okei, ehkä tämä ei ollut ihan niin kauheaa.



perjantai 26. marraskuuta 2010

Kauhistus-galleria



Talven pilvisessä, harmaassa säässä tehty valokuvaussessio aiheella "epäkohdat rakennuksen ulkoasussa" tuottivat järkyttävän kuvasarjan koulun ulkokuoren rappiotilasta. Tämän todistusaineiston pohjalta todettakoon remonttiseikkailua seuraaville, että tälle tarinalle ei ole tulossa heti loppua. 











Nämä normaali ihmisen lamauttavat kuvat ovat remontoijalle kuitenkin vain kutkuttava haaste. 
- Tuskin maltan odottaa ensi kevättä!


torstai 25. marraskuuta 2010

Blogi-kriisi


Kautta rantain useampaan otteeseen ja eri lähtestä, olen kuullut kyläläisten lukevan ja seuraavan Karhin koulun blogia yleisesti. Ilmiö on tietenkin väistämätön, sillä onhan koulun ja kyläläisten yhteinen historia kietoutunut toisiinsa mitä moninaisimmilla tavoilla.
Blogin aihepiiri, remontointi, sisustus ja puutarhanhoito, eivät yksistään jos ollenkaan, ole houkutelleet heitä lukioiksi, vaan motiivit ovat henkilökohtaisempia. Asian ymmärrettyäni, en yhtäkkiä hetkeen pysytynyt kirjoittamaan mitään; sensuroin itseni sanattomaksi.

Aikani ujosteltuani tajusin, etten ollut kirjoittanut mitään sellaista mitä en muutenkin kertoisi kenelle tahansa. Blogin lukijoiden joukossa on tuttuja ja sukulaisia, joten tietynlainen sensuuri ja sanavalinta on joka tapauksessa jo käytössä. Karhin koulua käyneiden, kyläläisten ja muun paikallisväestön kommentit olisivat kyllä mukavaa luettavaa; tietäisin, että olette siellä jossain!



tiistai 23. marraskuuta 2010

Käytävän perällä


Koulun pääkäytävän perällä on nyt toimisto, minun työpaikkani. Ennen tämä samainen kohta on ollut kiihkeä läpikulkupaikka; milloin oppilaat ovat käytävällä ryntäilleet välitunneille, milloin  vähemmän ryntäilemällä joutuneet palaamaan tunneille. Paikalla on  ollut liikettä ja toimintaa mahdollisesti myös iltaisin erilaisten liikunta- ja harrastekerhojen kokoontuessa.

Kyseisellä paikalla tuntuu olevan edelleen liikettä. Pitkä pätkä hyvin luistavaa laminaattia  houkuttelee lasta ottamaan käytävän toisesta päästä vauhtia ja puolivälissä heittäytymään polvilleen liukuakseen lopun matkaa toimistooni.
Tiedossa oli, ettei tilasta tulisi muodostumaan rauhallista ja keskittymiseen otollista paikkaa silloin, kun muu perhe on kotona. Kotitoimisto eteiskäytävän ja olohuoneen kainalossa on todellinen kotitoimisto. Työnteko keskeytyy tuon tuostakin arkipäivän asioiden ja toimien tunkeutuessa työpaikalleni.













Huom! Joku on selvästi käynyt stailaamassa toimiston kuvauskuntoon; työpöytä näyttää kovin autiolta!








torstai 18. marraskuuta 2010

Talvi


Pakko se on hyväksyä, että talvi on tulossa.

Todistusaineistoa on vaikka millä mitalla. Jo aikaisin iltapäivällä on pimeää. Autoihin on vaihdettu talvirenkaat. Pihapiiriin on metsän kätköistä ilmaantunut pikkulintuja ruokailupaikkoja etsimään. Ja minä kairasin rautakangella tien varteen aurauskepeille reijät.  Nämä Suomen viimeisimpänä asennetut aurauskepit ovat merkki vastarinnan murtumisesta; antipatiasta huolimatta talven ja lumen tuloon on nyt varauduttu.









Hyvä että varauduin, sillä heti seuraavana aamuna maisema oli muuttunut.