lauantai 31. heinäkuuta 2010

Huis hais siivousta


Remontin osalta seinien paklaus ja tasoitus sen kun jatkuu. Hiontapölyä leijailee ilmassa, sanotaanko hermostumista pidätellen, riittävästi.  Leirielämä väsyttää ja alkaa olla pisteessä, jossa saisi jo loppua. Ruokahuolto takkuilee epäkäytännöllisen keittiön takia. Koulun vanha yhden hengen jääkaappi pöhöttää täysillä ja on tupaten täynnä. Sinne mahtuu suurin piirtein yhden päivän tarveaineet. Koulun vanha tiskikone toimii, mutta ei kunnolla pese. Minussa ei ole tässä tiskiasiassa niin paljoa pioneerihenkeä että puuha houkuttelisi. Mies merkkinen astianpesukone on pessyt tiskejä, kuulemma ei yhtään rasita, mutta  sekään ei toimi säännöllisesti.

Vastahakoisesti, kodinhoitajan syyllisyydentunnon ajamana, leirin siivoustuokio oli väistämätön. Tunti huhkimista ja lopputuloksesta ei olisi arvanut että siivottu on. Niin että olkoon; ei kannata toista tuntia tuhlata!
Remonttivyöhykkeellä siivoaminen oli kiitollisempaa, näki muutoksen ennen ja jälkeen,  ja muutenkin oli melkein mukavaa. Päivän hiontasaldo oli reilu puolikas jätesäkillinen pölyä. Harja ja Rikkalapio -karnevaalin lopuksi sidoin pussin solmuun ja viskaisin ikkunasta ulos siirtolavalle. Pussi osui lavalla johonkin terävään, repesi ja myrskytuuli imaisi valkoisen jauheen trombimaisena muodostelmana ilmaan. Näkymä oli kyllä ihan kaunis.

Tämä punainen lato hallitsee näkymiä ikkunoista.
Söpö polku talon ja pellon välissä.
Punainen aarre.
Koti pilkistää puiden lomasta.
Appelsiinilohkon muotoinen ullakkoikkuna.
Ensi kesän maalausta odotellessa.
Heinäkuun viimeinen iltarusko.
Takapihanäkymä Floora -pellolle.


perjantai 30. heinäkuuta 2010

Hikiä tour


Lähdin tytön kanssa tutkimusretkelle Hikiän keskustaan, joka näytti levittäytyneen varsin epämääräisesti yhden tien varrelle, useamman kilometrin mittaiselle pätkälle.  Positiivista oli, että pääväylillä kevyttäkin liikennettä hemmotellaan päällysteellä ja katuvaloilla. Ne tuntuvat kovin ylellisiltä Karhinkulman nimismiehen kiharoihin jo tottuneelle.
Yksi pieni, mutta suositun oloinen kauppa, lienee keskustan helmi. Kaupalla on Facebookissa sivut ja seinäkeskustelu näyttää olevan melko vilkasta. Tykkääjiä on toistasataa, tietenkin olen yksi heistä.


Wikipedia valistaa tiedonjanoista, että Hikiä on yksi Hausjärven kolmesta kylästä, asukkaita reilut 1100 ja etelä-suomalaisissa sanonnoissa periferisyyden ilmentymä. Urbaanisanakirjassa takahikiä selitetään tuntemattomaksi, kaukaiseksi paikaksi.
Ehkä joskus Hikiälle on kulkenut vain joku yksi ja ainoa mutkainen kärrytie hämyisessä hämäläiskorvessa ja vaikeapääsyisyytensä vuoksi on kaukaiseksi manattu. Karttaa kun katsoo, niin sijaintihan on hyvinkin keskeinen.

Miniatyyrisellä keskustakierroksellamme uusi moderni ala-aste ei jäänyt huomaamatta. Koulu on kuin uusi yritys purkaa takahikisyyden leimaa, huuto nykyaikaisuuden puolesta. Paljoa muuta uutta emme nähneet. Metsiköiden suojissa on kyllä useitakin omakotitalojen täyttämiä asuinaluetta eri vuosikymmeniltä, tiedän, koska googlemapitin. Meidänkin lähelle on vastikään kaavoitettu uusi asuinalue, johon on tänä kesänä muutama uusi mökki jo noussutkin.

Hikiän keskustan nykyarkkitehtooninen lippulaiva, Eskon koulu, ottaa syksyllä vastaan Hausjärvellä viiden lakkautetun ala-asteen oppilaat ja opettajat, myös Karhin koulun entiset. Ja viidesluokkalaisen poikamme.
Komea rautatieasemarakennus on vuosia sitten tietääkseni myyty yksityiselle ja radan varressa onkin pelkkä pysäkki. Henkilöjunia kyllä kulkee peräti tunnin välen suuntaansa, tavarajunia ehkä enemmän.

Vanha puukirkko ja hautausmaa sijaitsevat jossain kauempana keskustatien alku- tai loppupäässä, tiedä sitten miten päin tietä tulkitaan. Hikiän päiväkotiin käytiinkin jo aikaisemmin tutustumassa tyttären saatua sinne tarhapaikan. Postikin lienee jossain, ei nähty.


Valokuvausvälineistö ei ollut keskustakierroksella mukana. Hikiäläismaiseman yksityiskohdat joutuu lukija nyt raporttini perusteella itse kuvittelemaan. Sen sijaan kännykässäni oli vielä sen verran tilaa, että napsaisin yllä olevan kuvan iltauintireissultamme Hausjärven kunnan tunnelmalliselta uimarannalta. Sinne ei ole meiltä monenkaan kilometrin matka, mutta sijaitsee todellisessa takahikiässä.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Vertikaalista hommaa


Nyt on vuorossa uusien väliseinien saumoitus ja pakkelointi.
Se ei olekkaan ihan noin vaan tehty; saumoja on seinien korkeuden takia myös vaakasuorassa, ja pakkelointia joutuu tekemään tikkailta käsin.
Olkoon se enemmän ukkojen hommaa, minä olen jättäytynyt pakkeloimaan vanhojen seinien reikiä, jotka joissakin kohdissa näyttävät siltä kuin tilaa olisi käytetty ampumaharjoituksissa. 

Syy reikiin on onneksi rauhanomaisempi; lapsen perusopetukseen tarvitaan paljon rekvisiittaa ja sen säilyttämiseen lukuisia hyllyköitä. Yksi päivä kului hyllyjärjestelmien irroittamiseen ja kolme niiden kiinnittämiseen käytettyjen ruuvien ja naulojen tekemien reikien korjaamiseen.

Mitä olisi koululuokka ilman seinille sinitarralla kiinnitettyjä valistavia ja sivistäviä julisteita ja muita tärkeitä tiedotteita. Osa tuosta informaatiosta on ollut samassa kohtaa ilmeisen kauan. Tämän todistaa sinitarran muuttuminen kovaksi klöntiksi, joka irroitettaessa irroittaa seinästä myös maalin.
Joku oli erityisen tykästynyt sinitarraan ja sen erinomaiseen kiinnitysominaisuuteen, koska sitä oli käytetty myös erilaisten pienesineiden, kuten lämpömittarin ja käsidesitelineen kiinnittämiseen.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kodinhoitohuone


Minulla ei ole koskaan ollut kodinhoitohuonetta. Kateudesta vihreänä sellaiset omistaville emännille olen mielessäni paasannut että "oikeinko kodinhoitohuone, mitä tilan tuhlausta ja ylellisyyttä, turhuutta!" ja jatkanut nyrpeänä pyykkäystä, viikkausta ja silityshommia pesuhuoneen kosteassa nurkassa. Ja inhonnut sitä.

Ilolla ja tuntematta sen kummempaa omantunnon tuskaa aikaisemmista manauksista, astelen uudessa kodissani tilavaan kodinhoitohuoneeseen. Oikeastaan kyseessä on tyttöjen pukuhuone kaksine vessoineen, mutta minä, Karhin koulun uusi emäntä ja presidentti, olen nyt nimittänyt sen kodinhoitohuoneeksi. Putkimies poisti toisen pöntön ja asensi tilalle pesukoneliittymän. Siellä pyykinpesukone nyt jauhaa remonttivaatteita ja kuivuri vieressä kuivaa ja silittää samalla.

Sillä välin iloinen pyykkäri rentoutuu katselemalla puolikuun muotoisesta ikkunasta  puiden takana pilkistävää peltomaisemaa ja uppoutuu ajatuksiinsa. Voisin jopa sanoa että pyykkäys on aika kivaa!

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Autohautajaiset


Nyt ollaan kyllä niin kaukana kaikesta, että pelkät hyvät pohkeet ja fillari eivät riitä päivittäisasioiden hoitoon. Ei ne toisaalta riittäneet kaupungissakaan; taitaa auto olla nykyihmiselle välttämättömyysesine siinä missä kännykkä, tietsikka ja astianpesukonekkin. Ja moni muu aparaatti, tähän sitä ollaan tultu.

Nykyinen kaarani on tullut tiehensä päähän; ensin se ei mennyt moninaisten vikojen takia katsastuksesta läpi, ja sitten se ei samaisten ja monien muiden jälkeenpäin ilmaatuneiden uusien vikojen takia edes käynnistynyt. 
Enää ei tarvitse pelätä kiinnijäämistä katsastamattomalla autolla ajelusta ...

Nyt tuo pitempäänkin olisi voinut palvella Pököttini odottelee mieheni sukulaispojan saman merkkisen auton varaosiksi joutumista piharakennuksen takana, koivun alla. Siellä se on omassa rauhassaan, lempeässä saattokodissa, viimeisiä tuulenvireitä ja sadepisaroita pelleillään maistelemassa. Voi auto-rukkaa, olisihan sitä joskus voinut huoltaa, vaihtaa useammin kuin kerran öljyt ja muutenkin paremmin kohdella.


Ja tämähän tietää taas ylimääräistä rahan menoa.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Asunto B


 

Koulurakennuksen uusi osa, 50-luvulla rakennettu sataneliöinen asunto, joka sittemmin on toiminut henkilökunnan tiloina, ei tule meidän omaan käyttöömme.  Asunto on eri rapussa, eri kerroksessa ja kaikin puolin muodostaa selvästi oman yksikkönsä.

Se onkin aikomus myydä myöhemmin hallinnanjakosopimuksella. Myynti helpottaa remonttikustannusten ja varsinkin pakollisen maalämpöjärjestelmän lompakkoon aiheuttaman aimo loven täyttämisessä.

Myytävällä asunnolla B on oma sisäänkäynti, pieni kellari, 45 neliöinen ateljee alakerrassa, söpö pikku parveke ja itse asunto, joka sijaitsee koulurakennuksen korkeimmalla osalla.
Näköala olohuoneen lattiasta kattoon ikkunasta on hikiäläinen versio  Manhattan penthouse huoneiston näkymästä Central Parkiin. Näin kesällä ikkunan edessä huojuvat 20 metristen koivujen latvat, talvella lehvästön puuttuessa näkymä kantaa kauas varmaan Hyvinkäälle asti!

Ikkunanpesijän ei kannata olla korkean paikan kammoinen. 



Jotta remontointi ei vaan vahingossakaan lopu kesken, me teemme myös tämän asunnon remontin. Kaipa se on pakkokin sikäli mikäli sen haluaa saada kaupaksi.

Remontti aloitettiin irroittamalla vesipatterit; tilalle asennetaan suora sähkölämmitys. Asunto muodostaa näin oman lämmitysjärjestelmäyksikkönsä ja helpottaa hallinnanjakosopimuksen tekoa.

Niin mukavaa kuin olisikin pitää koko rakennus ihan itsellä, niin typerää taloudellisesti olisi myös olla  hyötymättä tilasta, jota ei tarvitse. Ja hyvähän se on B -rappuun elämää saada, ettei kummittelemaan ala!


torstai 22. heinäkuuta 2010

Terapian tarpeessa


Periaatteessa olen puutarhaihminen. Tänä kesänä sitä ei  arvaisi. Edellisessä kodissa ei puutarhurointi huvittanut, koska piha ei ollut enää oma, ja uudessa piha on niin valtava ja valtoimenaan, ettei kaiken muun tekemisen ohella vain ole ehtinyt.

Tänään kuitenkin tarvitsin henkireikää ja rauhoittumista, ajatusten nollausta, jollaista vähäinenkin puutarhanhoito tarjoaa. Vanha kiinalainen sananlaskukin sanoo, että kaikki muu on turhaa paitsi puutarhanhoito. Tiedä sitten mitä sanonnalla ajetaan takaa, mutta mieleni virkistäytyi oudolla tavalla. 

Nykyistä pihaa ja sitä ympäröivää monenkirjavaa pöpelikköä ei varsinaisesti puutarhaksi voi mieltää, mutta mielikuva joskus tulevien kesien, sisälläni asustelevan pienen olkihattupäisen puutarhurin ja sen kätösten aikaan saannokset muistuttavat ihanaa puutarhaa.

Tulee vielä aika kun voin täysin keskittyä olennaiseen.

 


keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Toteemit


Reikä seinässä elvistelee hienoilla kauluksillaan.

Seinästä puretut vanhat, käsin veistetyt hämäläishirret siirtyivät tukemaan reiän heikentämää seinää. Hirret vaativat työstämistä melkein kaksi päivää.  Piti tehdä jatkokset, loveta, porata, pultata, metsästää osia ja työkaluja kaupasta ja muuta. 

Lopputulos hirsiukkojen hikoilun ja kiroilun saattelemana on kuitenkin hieno. Rustiikkinen pilarisysteemi vartioi kulkuaukkoa toteemimaisesti ja luo tupajärjestelmäämme sopivan ripauksen ronskia hämäläisjätkätunnelmaa.


tiistai 20. heinäkuuta 2010

Muuttokrapula


Kädet ja jalat on mustelmilla. Lihaksia särkee ja niveliä kolottaa, mikään lepo ei auta rauhoittumaan. Vähäinen uni ja kiire eivät edistä kohmelon paranemista.

Voi kun nyt osaisi hetken olla tekemättä mitään!

Maallinen omaisuus on nyt rahdattu uuteen kotiin. Vain välttämätön on purettu, mutta sitäkään ei ole kunnolla aseteltu mihinkään, toisaalta eipä ole aikomuskaan.

Anopilta saatu kliivia ikkunalaudalla on kuin se olisi aina ollut siinä. Sen sopuisa olemus ei millään lailla kuvaa tilannettamme väliaikaiskodissamme koulun ruokalassa; kaoottista, rauhatonta leiriä, jonka kasassa pitäminen on hetki hetkeltä vaikeampaa. Lapsia ja miestä ei haittaa yhtään; päinvastoin, lapset sanoivat että ollaan ihan kuin lomalla ja mies kehui että ompas meillä mukavaa.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Epätoimisto



Joissakin paikoissa ja kohdissa vain on jotenkin mukava olla. Onko se jotain energiaa, henkeä vai mitä, samapa tuo. Tuo outo määrittelemätön saa olon tuntumaan mukavalta ja kotoisalta. Olen tällä lailla hörhö. 

Olisin voinut valita toimistolleni erillisen huoneen, rauhallisen sopen, lukko ovessa, lapsivapaan alueen, mutta ei. Juuri tämä kohta eteisaulan ja olkkarin välissä, juuri tämä ikkuna ja sen näkymä sisääntulotielle, on kuin luotu toimistolleni.
Asuntoesittelyssäkin pysähdyin tämän ikkunan ääreen, katselin tietä, kuinka se hetken kuljettuaan pellon reunassa kaartui kauniisti pienen puistikon taakse. Näkymä oli kuin vertauskuva kulman takana odottavasta haasteesta.

"Tässä olisi hyvä paikka toimistopöydälle, tästä näkisi heti jos joku tulisi pihaan, tai lähtisi, " ajattelin. Se on kohta, jonka kunnon vartiokoirakin valitsisi, sillä siitä näkee ja kuulee kaikkialle, sisällä ja ulkona.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Tupa vai mikä se nyt oli


Perinteitä sen enempää vaalimatta, kotimme tunnusomaisimmaksi piirteeksi on nousemassa tupa, nykyaikaisena versiona käsittäen eteisaulan, toimistonurkkauksen, olohuoneen, ruokahuoneen ja keittiön; siis käytännöllisesti katsoen kaikki ne huoneet, joissa sattuu ja tapahtuu, lukuun ottamatta nukkumista ja hygieniaan liittyvää toimintaa. Erilaiset kynnykset ja korokkeet olivat tehdä visiosta selvää jälkeä. 


Mutta eivät ne tehneet. Lattiapinnoitetta purettiin ongelmakohdista ja alta paljastui vieläkin epätasaisempi, huonokuntoinen lankkulattia. Purkukohtia paikkailtiin kovalevyillä ja päälle laitettiin laasti. Lopputulos on näennäisen tasainen, rukoilkaamme, riittävä. Kynnyksetön, yhtenäinen tupatyyppinen, ei yhtä selittävää sanaa, jolla määritellä kyseistä tilaa, odottaa lattialleen laminaattia. Ehkä joskus 50 vuoden kuluttua laminaatistakin sanotaan, että perinteistä laminaattia.


lauantai 17. heinäkuuta 2010

Kotona


Ensimmäinen yö kotona. Vaikka suuri muutto oli jo, tuntui tämän päiväinenkin roudaus siltä! Suuri muutto 2 sisälsi patjat, peitot, vaatteet, keittiötarvikkeita, ruokaa ja yksi autokuormallinen rumpuja. Vanhaan osoitteeseen jäi kuitenkin vielä niin paljon kamppeita, että kolmas osa tuskallisesta "ei enää jaksais" muutosta on tulossa lähiaikoina. 

Illalla viimeistä kuormaa kuskatessa tien vieressä, pellon laidalla, istuskeli oranssi ketunpoika. Siinä se viehkeästi huiskutteli häntäänsä kuin viittoillakseen, että menkää te ensin. Kaupunkilaisen betonisydän pompahti ihastuksesta ja mieleen tulivat lapsuusajan kesäiset maalaismuistot isän synnyintorpassa keski-suomalaisessa korvessa, jossa viimeksi olen oikeita, eläviä, vapaita kettuja nähnyt.
Luontoelämyksen virkistämänä jaksoin vielä järjestellä ruokalaan jokaiselle omat nukkumasopet, asentaa lapsille telkkarit, pelikoneen, videot ja pestä vessan. Tunnelma noin 40 neliöisessä ruokalassa on kuin aikoinaan kaupunkikaksiossa konsanaan. Taas ruokaillaan sängyllä ja katsotaan telkkaria ilman ääntä.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Netti, peura ja kahvinkeitin


Nettiyhteys siirtyi koululle. Pöytäkonetta ei voi vielä laittaa toimistonurkkaukseen, joka sijaitsee eteisaulan ja olohuoneen kainalossa, pahimmalla remontin aiheuttamalla pöllyytysalueella. Onneksi on wlan ja läppäri. Päivällä tekemäni pikainen testaus osoitti, että yhteys toimii mainiosti koko talossa, tytön huoneen perimmäisessä nurkassa ehkä hieman hidastuen.

Nyt illalla sirkkelin pärinä ja purkuraudan vihlova rouske ovat tauonneet, remonttiväki on mennyt koteihinsa ja miehet lähteneet keikalle. Kymmenvuotias poikamme seurailee isänsä jalan jälkiä ja tienaa rahaa kesälomaduunissa percussionistina; hankintalistalla on kuulemma biljardipöytä, PS3 ja pelejä. Me tyttären kanssa vietämme iltaa Karhin koulun ruokalassa ja kuuntelemme avoimesta ikkunasta iltatuulen kohinaa koivujen lehdillä. Rypsipellolla pomppii peuran pää.

Huomenna tuomme entisestä kodistamme patjat ja kahvinkeittimen tänne koululle. Sitten alamme kutsua Karhin koulua kodiksi.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Oma huone


Nykypäivänäkin oma huone, omasta asunnosta puhumattakaan, on monelle edelleen ylellisyyttä. Vielä on hyvin muistissa kaupunkikaksion  ahtaus viisi vuotta sitten kun tyttäremme syntyi; 48,5 m² ja nelihenkinen perhe sekä iso koira. Vaikka sopua olisi ollutkin, sijaa ei. Vaipat vaihdettiin printterin vieressä, ruoka syötiin sängyssä, samaan aikaan ei voinut pestä pyykkiä ja käydä suihkussa, koira rötkötti aina tiellä, kaikki nukkui olohuoneessa samalla king size jenkkipatjalla, telkkaria piti aina katsella ilman ääntä ettei lapset heränneet ja sitä rataa.

Tällaiset olivat yhteisen remonttitaipaleemme lähtökohdat. Kolme erilaista kohdetta myöhemmin olemme nyt tilanteessa, jossa asumiseen liittyviä ylellisyyksiä ja unelmia on vihdoinkin helppo toteuttaa. Jokaisella on oma huone, tai kaksikin, tekemiselle, harrastuksille ja työlle on omat hulppeat tilansa. Remonttitaipaleella on otettu riskejä, tehty töitä ja ennen kaikkea uskottu onnistumiseen. Kaikkea sitä ja paljon muuta on vielä paljon edessä. Ja muistinko jo mainita:  hikeä


pojan huone



vanhempien huone



tytön huone


tiistai 13. heinäkuuta 2010

Reikä seinässä


Ei-toivottu reikä vesiputkessa on nyt korjattu. Sen sijaan niin toivottu reikä seinässä tapahtui tänään! Nyt eteisaulan, olohuoneen ja keittiö-ruokatilan yhdistää ilahduttava aukko, jonka muodostama tila on avara ja yhtenäinen. Oleskelutilat soljuvat sopuisasti toinen toisensa perässä; kotiarkkitehdin visio on konkretisoitunut.

Tilassa kolme korkeaa ikkunaa avautuu itään vanhojen puiden vartioimalle rypsipellolle ja matalemmat neljä ikkunaa antavat näkymän länteen rakennukseen johtavalle pihatielle. Valo, ihana valo; pieni sisustussuunnittelija minussa alkaa jo inspiroitumaan.



maanantai 12. heinäkuuta 2010

Suuri muutto


Lämpimän käyttöveden putken hajoamisen vuoksi päätimme vielä yöpyä ja ruokailla vanhassa talossamme siihen saakka kunnes putki saadaan korjattua. Tässä helvetillisessä helteessä herää kyllä kysymys, mihin lämmintä vettä oikein tarvitsee. 

Eilinen muuttopäivä oli silti suuri; hikisyyttä tarvitseeko edes mainita. Tavaramme ja huonekalut, jotka käsittivät kaksi täyttä sekä kuorma- että pakettiautoreissua, siirtyivät avuliaiden ystävien toimesta koulun liikuntasaliin ja ruokalaan.


Vanhaan taloon jäi patjat, peitot, televisiot, videot, pelikone, vaatteet, auttavasti astioita, pyykinpesukone, kuivuri, mikroaaltouuni, valaisimet ja toimistoni tietokoneineen, mappeineen ja muine, kolme muuttolaatikkoa käsittävine tarvikkeineen. Miehen studio- ja soittokamppeet ovat vielä muuttamatta. Pihalla on puutavaraa, auton renkaita, vanha fillari, keikka-autosta poistettu jääkaappi, sekalaisia rakennustarvikkeita ja muuta epämääräistä.

Niin että milloin muutetaan?


lauantai 10. heinäkuuta 2010

Ei mee putkeen


Asiaan kuuluvat tietenkin vastoinkäymiset. Niistä ensimmäinen tapahtui eilen illalla, kun kävin tarkastamassa koulun ruokalan tilat, oliko väliaikaiskotimme muuttosiisti. Koulun entinen keittiöhenkilökunta oli toukokuussa poistuessaan siivonnut ruokalan ja keittiön niin siisteiksi, että ajattelin nyt olla tekemättä niille mitään; tavarat vaan sisään ja asumaan!

Kuin johdatuksesta kävin ennen poislähtöä kurkkaamassa pannuhuoneeseen, joka sijaitsee heti ruokalan alapuolella. Lämminvesiputkessa oli reikä ja siitä suihkusi vettä suoraan erilaisten sähkövermeitten päälle. Siinä oli joku taulu sulakkeineen, pistorasioita ja jotain muita sähköjuttuja. Pikainen soitto remontti- ja putkariukkeleille, jotka kesken lauantai-iltojen viettojensa saapuivat mukisematta paikalle pelastamaan minut, kauhistuneen.  Oma mies oli keikalla ja vaikka ei olisi ollutkaan, eipä siitä tässä asiassa apua olisi ollut, vaikka muuten onkin ihan hyvä mies.

Nyt lämmin käyttövesi on katkaistu ja huomenna muutetaan. Onneksi vanhan talomme luovutus on vasta reilun viikon kuluttua. Pääsemme suihkuun vanhaan kotiimme ja suihkua totisesti tarvitsemme näillä keleillä remontoidessa, vaikka kyllä  muutenkin tarvitsisi.

Pakkaaja Blues



Minulla on kaksi päivää aikaa paketoida jokapäiväiset tavaramme, romut ja rääsyt, ja sitten me muutetaan.

Osa minusta on vastahakoinen, makailee aurinkotuolilla, pelaa lapsen kanssa lautapeliä ihan kuin ei mitään. 

Arkielämä ja sen askareet ovat toiston ja samankaltaisena esiintyvien uusintojen seurauksena hioutuneet kuvioiksi, joista kaikki turha ja epäolennainen on karsiutunut pois. Toimintojen automaatio on tehokasta ajan käyttöä. Aikaa jää mukavasti myös laiskotteluun ja silloin tällöin myös  jopa täydelliselle mitään tekemättömyydelle. 

Nyt tuo kaikki on kohta poissa. Epäjärjestystä, kaikki hukassa, mikään ei toimi, loput on rikki, hermot menee ja taustalla kuuluu lasten kovaääninen kinastelu.


"Voi minua muuttajaa
väsynyttä pakkaajaa
Elämän muistoja, arkea
laatikohin laittajaa..."

torstai 8. heinäkuuta 2010

Päivän sana


Helle.

Voiko huonompaa sisäremonttikeliä ollakkaan. Viime talvi tosin on tämän meille kaikille velkaa, emme siis valita, ei uskalleta. Ilmastointi olisi hyvä, edes autossa. Ei ole, ja öisin on pakko nousta ylös ja mennä ulos portaille istuskelemaan, hyttysten kanssa seurustelemaan.
Työt kuitenkin etenevät koululla. Hirttä on otettu enemmän esiin, uusia väliseiniä on pystytetty ja opettajan arvovalta on nyt lopullisesti riistetty.









keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Alas auktoriteetit!


Opettajankoroke, tuo koululuokan auktoriteettinen tunnusmerkki ja kurinpidollinen näyttämö, kohtasi kapinalliset remontoijat. Koroke ei antautunut kuitenkaan ihan helpolla.
Aikoinaan joku työmies, mahdollisesti koululaitoksen kovaan kuriin ja nuhteeseen kouluttama, oli tehnyt tarkkaa ja huolellista työtä. Laudat oli nakutettu kaksirivisesti parin sentin välein juoksuihin, joita niitäkin oli hätävarjelun liioittelemiseksi laitettu tavallista tiuhempaan. Tai ehkä korokkeella on joskus mesonnut joku roteva lehtorska ja  rakennusvaiheessa oli osattu ottaa huomioon rakennelman kestävyysvaatimukset.


tiistai 6. heinäkuuta 2010

Hirret esiin baby!


Pitkään oli epäselvää mistä materiaalista rakennuksen runko on rakennettu. Maalaisjärjellä ajatellen runkomateriaali olisi tietenkin hirttä, koska rakennusvuosi on 1926 ja koska rakennus on melko suuri.  Edelleen voisi olettaa, että myös kantavat väliseinät olisivat hirttä.
Maalaisjärki osui tässäkin kohtaan oikeaan. Kaunis hirsi on täydellisesti piilotettu eri aikakausien suosikkimateriaalien alle; pahvin, paneelin, lastulevyn tai gyprocin alle, enimmäkseen gyprocin ja huom,  purkuepäystävällisesti naulaamalla!
Sitten paikalle tulevat ne kiihkeät riksulaiset, jotka sorkkarautoineen vipuavat ja repivät levyt irti.

  Mikä ilon päivä! En hekumoinut turhaan!