torstai 24. tammikuuta 2013

Lenkille mars!

Kävelä läpsyttelin lenkkitossuineni kuntosalin juoksumatolla. Vauhti ei päätä huimannut, semmoinen neljä tai viisi kilometriä tunnissa oli vauhti. Juoksumaton kuminen liukuhihna suhisi tasaisesti ja elektoninen näyttö mittasi kävelylenkin tehokkuuden kalorin tarkkuudella. Samalta näytöltä saattoi eri nappuloita painamalla seurata muitakin kuntoilijaa kiinnostavia yksityiskohtia, kuten tehokkuutta, aikaa ja matkaa. Itseään saattoi tasaisen kävelyn lomassa viihdyttää myös katsomalla kuntosalin seiniin kiinnitetyiltä  ruuduilta erilaisia televisio-ohjelmia. Yhdestä  tuli ruanlaittoa, toisesta joku saippuasarja ja kolmannesta uutiset. Kaijuttimet jumpsuttivat lakkaamatta konemusaa ja kanssakuntoilijat junnasivat hiki päässä mitä moninaisimmissa laitteissa.
Yhtäkkiä kuntosalin ikkunasta heijastui satunnainen auringon säde silmääni.  Juoksumatolla tamppaaminen alkoi tuntua tyhmältä. Olinko kylmänarkana mennyt jo liian pitkälle ulkona olemisen välttelemisessä? Kuntosalista ei muutoin viihdyttävästä ympäristöstä ja suotuisasta huonelämpötilasta huolimatta ollut korvikkeeksi ulkoiluelämykselle, jollainen kunnon kävelylenkkiin  niin olennaisesti liittyy. Siksi puin tänään tuplakalsarit, kahdet lapaset ja korvaläpällisen karvalakin, ja lähdin kävelylenkille ulos! 
Lumi narisi tossun alla, hiutaleet kimmelsivät timantteina hangella ja puiden varjot kaatuivat niin sinisinä pelloille ja lenkkipolulle. Jossain kohtaa seurasin ilvestä ja myöhemmin kuuta. Sitten tulikin jo pimeää, mutta silloin olin jo kotona.


tiistai 8. tammikuuta 2013

Kauas pois


Hyvää alkanutta Uutta Vuotta hyvät ihmiset! 

Karhin koulussa on remontit olleet jäässä niin kuin sormet ja järki tässä säässä. Radiossa Raappana pirullisesti mainostaa lähetemistä sinne missä on lämmin, jossa niin paljon elävämmin, loistaa tähdet ja kuu. Ja niin tuo ajatus lämmöstä pesiytyi perheen kaikkiin paleleviin jäseniin, pienimmästä isoimpaan.  Silloin alkoi taas lapsi erehtymättömästi joka aamu rastittaa ruksin itse kyhätyyn lomallelähtökalenteriin, joka on Danonino magneeteilla kiinnitetty jääkaapin kylkeen.  Yhtä hyvin olisi rastittaja voinut olla minä, sillä samalla innolla ja yhtä tuskaisesti halusin tavoittaa  kalenterin alareunassa häämöttävän  finaalin. Siellä määränpäässä odottavat ne elävät tähdet ja kuu.
Olen silti ajatellut myös remonttihommia. Kuitenkin vain ajatellut. Työpöytäni ääreltä olen katsellut pihalle ja silmäillyt aitaa, jonka maalaus on puolitiessään. "Heti kun lumet ovat sulaneet, jatkan maalaamista. Käärin hihat ylös ja nostan naaman kohti kevätaurinkoa. Iho alkaa tuoksua auringolta ja  aitamaali sotkee työsandaalit." ajattelen. Sitä lämpöä taas ajattelen.

Yhtenä päivänä tympäännyin makuuhuoneen valkoisiin seiniin. Toivat liikaa mieleen lumen ja jään. Tiesin tarkkaan minkä värin halusin kylmän valkoisen tilalle, värisävyn nimi oli deep ocean green. Maalikaupan värilastuista ja luetteloista ei löytynyt kyseistä värisävyä, muutama melkein deep ocean green, mutta se ei riittänyt. Muka. Ja niin sillä kertaa jäi makuuhuone maalaamatta ja tämä tapahtui kuukausia sitten. Uudet verhot ovat siitä asti odotelleet avaamattomissa muovipakkauksissaan makuuhuoneen muodonmuutoksen tapahtumista, nekin kuukausia sitten hankittu. Kenties etsin sieltä paratiisista sen oikean värilastun ja tuon sen matkalaukussa kotiin. Lastusta voi maalikauppias sävynlukulaitteella sekoittaa makuuhuoneeni seinään lämpimän meren smaragdit ja elävät tähdet ja kuun.