torstai 11. heinäkuuta 2013

Silivati seilaa

Aidan maalaus. Siinä sitä leppoisasti maalia sutiessa saa rauhassa funtsailla kaikenlaista. Tai sitten vain tarkkailla maailmaa ja sen menoa aitalaudoituksen raoista, vähän niin kuin salaa tirkistelisi. Tai kuunnella, niin kuin sitten tein.
 
Tiellä, jonne ei edes näe ja jonne on pihalta matkaa ties montako sataa metriä, kuulin kuinka lenkkeilijä rapisutti lenkkareittensa pohjissa soraa. Naapurin valpas koira kuittasi haukunnallaan havainnon oikeaksi. Mopo pöräytti samaista tietä ainakin kuuttakymppiä, traktori retuutti peräkärryä perässään niin että lavan laidat vaan soi  ja metsikössä rapisteli koirien ulkoiluttaja, tai joku villieläin. Taivaalla  uskalikko taiteili pienkoneella lenkkejä ja voltteja. Sitten moottori sammui, kone syöksyi kohti maata, oli hiljaista ja pruum, lentäjä kaasutti taas, oikaisi koneen ja jatkoi kiemuroitaan. Haulikkoradalta kuului aseen pauke ja motocrossaajat heittivät rinkiä läheisellä hiekkamontulla.
 
Varis istui kuusen oksalle, ihan siihen lähelle aitaa. Raakkui niin rumasti, että liekö valittanut aidanmaalaajan hutiloiden sutimaa maalausjälkeä. Äläpäs ruoja ala! Eihän tuota tarvitse kuin vähän silmiä siristellä, niin epätasaisuudet on niin kuin ei oliskaan!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Mikä helle?

Tulppaanit olivat parhaassa kukassaan silloin, kun lähdin lasten kanssa ulkomaan matkalle. Mies jäi töihin ja hoitamaan parhaassa kasvussa olevaa puutarhaa. Hoitamaan puutarhaa oli  hänen tapuksessaan kenties liikaa sanottu. Olisi riittänyt, kun  edes pari kertaa nurmikko olisi tullut leikatuksi. Ei ole nimittäin sitä ennen tehnyt.  En ole kai edes antanut. No. Itse omilla käsilläni sen kylvin, ja olen sitä siitä lähtien hoitanut. Ei ole tarvinnut auttaa.
Missasin myös omenapuun kukinnan, mistä olinkin erityisen pahoillani. Vanha puu nimittäin kukkii joka kevät kuin viimeistä päivää.  Joka kevät  kuitenkin yhä uudelleen ja jos vain mahdollista, edellistä komeammin.
 Lupiinienkin kukat olivat  jo vihreitä, karvaisia palkoja, kun palasimme takaisin. Angervot kukkivat viimeistä päivää. Keväällä kylvämäni hunajakukat olivat nekin jo melkein mennyttä. Niin nopeasti kaikki tapahtui. Kolme viikkoa.

 Kotimaa tervehti lentokoneen ikkunasta autiona erämaana. Sen yllä haahuili taianomainen vaalea hämy ja tuskin horisonttiin laskeva aurinko kummastutti, sillä olihan keskiyö.

 

Kotona minua oli vastassa hyvin hoidettu nurmikko, tuoksusta päätellen selvästi vasta-ajettu! Joku keltanokka oli kuin olikin kunnostautunut tehtävässään. Ei valittamista. Kaikkialla oli niin vihreää ja raikasta. Tervetuloa kotiin!
Seuraavana päivänä telkkarissa säänainen antoi hellevaroituksen: +26 ja UV-indeksi 6. Vasta tropiikista palanneelle  tuommoinen varoitus kuullosti lähinnä vitsiltä. Siellä mistä juuri tultiin,vain yö saattoi olla noin kylmä. Päivällä indeksit olivat 12.

 Kun kyläkaupan kassalla asiakas valitti myyjälle helteestä ja hiestä, minua paleli ja iho oli kananlihalla. Ulkona ei edes aurinko paistanut. Mikä ihmeen helle? Ja sitten jyrähti ukkonen. Kohta sataisi rakeita.
 

 
 
 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

JA VOITTAJA ON....

... tadaa:  SuSu! Onneksi olkoon, olet juuri voittanut Puutarhamaailma 2013 kirjan. Otathan yhteyttä, sillä tarvitsen osoitetietosi kirjan lähettämistä varten. Muille suur-kiitos osallistumisesta!

Minua tervehti tuttu latomaisema ja superkuu makuuhuoneen ikkunassa, kun vasta saavuin kotiin ulkomaanmatkoilta.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kesä alkaa ARVONNALLA !


Kyllä! Se on kesä ja Karhin Koulun blogin historian ensimmäisen arvonnan aika! Arvonta alkaa nyt ja kestää juhannukseen. Yksi arpa kaikille kommentin jättäneille, kaksi linkittäjille. Palkintona on, ei enempää eikä vähempää, kuin ihana Puutarhamaailma 2013 -kirja, jossa Karhin Koulukin on vaatimattomalla panoksellaan mukana. Onnea arvontaan! Kesälaitumelle kirmailemaan, jei!





torstai 18. huhtikuuta 2013

Jälkimuodonmuutos

Nyt lempihuoneeni on makuuhuone ja lempivärini merenvihreä. Maalin ollessa vielä purkissa ja kenties vielä kaistaleina seinälläkin, se vaikutti suhteellisen räväkältä. Mutta kun työ oli valmis, listat kiinnitetty ja taulut aseteltu paikoilleen, en olisi voinut tyytyväisempi olla.

Remontti- ja muutenkin tuunaajaihmisenä en voi vastustaa ennen-jälkeen kuvasarjoja. Siksi palatkaamme ensin ajassa muutama vuosi taaksepäin.

Makuuhuone silloin, kun se vielä oli koululuokka.
Makuuhuone silloin, kun olimme jo aloittaneet remontin.

Makuuhuone remontin jälkeen.

Ja tervetuloa takaisin nykypäivään, makuuhuoneen muodonmuutoksen värikkääseen jälkitilaan.  


 Hip hei, nyt sukeltamaan allikaattori kainalossa merenvihreisiin uniin. Hyvää yötä!


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Leena Lumi: Puutarhamaailma 2013

Leena Lumi: Puutarhamaailma 2013: Osa kevään viehätyksestä on siinä innossa, jolla linnut suhtautuvat omaan tehtäväänsä elämän kiertokulussa. Ne rakentavat pesää ja lisää...

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Varaslähtö

Myönnetään, se tärähtänyt puutarhuri toppatakissa ja korvaläpissä, joka haravoi äsken muutaman neliön alueelta sulanutta maaplänttiä, olin minä. Aikaisemmin aamulla olin ihaillut ikkunasta pihalle melkein puoleen sääreen ulottuvan hangen keskelle ilmaantunutta sulaa länttiä. Kiusaus tarttua haravaan, jonka olin jo muutamaa päivää aikaisemmin ottanut esiin ja sijoittanut toiveikkaana seisomaan talon seinustalle, muodostui myöhemmin iltapäivällä ylitsepäsemättömäksi. Tartuin toimeen siitäkin huolimatta, että säätiedotus oli luvannut iltapäiväksi räntää, ellei peräti lumisadetta



torstai 4. huhtikuuta 2013

Maata ja muita pälviä näkyvissä!

Aurinko on saanut sulatettua talon nurkan vieressä kaartuvalta rinteeltä maan näkyviin. Hip hurraa! Siinä kohdassa kasvaa kesällä puna-apiloita. Kuva paljastaa puutarhurin laiskistuneen syksyllä. On apilat jääneet niittämättä ja koivun lehdet haravoimatta. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä nyt puutarhurilla on talven aikana patoutunutta ylimääräistä energiaa. Haravat, leikkurit ja kottikärryt on paremman tekemisen puutteessa jo kaivettu esiin liiteristä. Valmiina ovat!

Ja mikäs pälvi se tuossa alla olevassa kuvassa sitten on? Siinä jäi makuuhuoneen maalaus ruman näköiseisesti puolitiehen, kun maali loppui taas. Onneksi rävellys on sängyn pääpuolella eikä puolitekoisuus näin ollen iske heti ensimmäisenä  nukkumaan mennessä tai aamulla herätessä silmään. Siellä, minne katse enimmäkseen sängyllä pötkötellessä osuu, onkin jo valmista, kolmeen kertaan maalattua, tasaista ja mattapintaista, ihanaa meren vihreää.
 


lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kesäaika alkaa talvella

Joka kevättalvi tuntuu kuin edellinen kevät olisi tullut aikaisemmin ja nykyinen hitaammin kuin koskaan vuosisadassa. Mutta onko se sittenkin vain talven uuvuttaman kevään odottelijan ennen aikaista hötkyilyä?

30.03.2013
02.04.2012
31.03.2011

Niin että eihän se kellojen kesäaikaan ruuvaaminen vielä ainakaan täällä Karhin mäellä mitään kevättä tarkoita. Muinakaan vuosina.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Meren vihreä

Kun en kotimaasta löytänyt maalikaupan värikartoista ja -lastuista oikeaa meren vihreää sävyä makuuhuoneen seinään, toin kuin toinkin matkoiltani mukanani sellaisen. Kävin hakemassa Home Debotista (Amerian vastine K-Raudalle) Behr -nimisen maalinvalmistajan värivalikoimahyllyköstä Aqua Waters -nimisen värilastun. Oikea sävy näkyi jo kauas, lastun valitsemiseen hylyköstä kesti tuskin sekuntia. Ei pähkäilyä ja hiusten päästä repimistä. Siinähän se oli.

Aikuinen minussa vastusti räväkkää värivalintaa. Hän esitti lukuisia perusteluita aina käytönnöllisyydestä kustannuskysymyksiin. Mutta kun lapsi tarpeeksi kauan ja sinnikkäästi mankuu, aikuinen lopulta antaa periksi. Niimpä kipaisin maalikauppaan  ja kohta värilastu oli vaihtunut saman väriseen maalitölkkiin.

Meren vihreä ei osottautunut kovin riittoisaksi. Kun kolmen litran maalitölkki keltaista riittää huoneen kuin huoneen joka seinään, ja purkkiin vielä jääkin maalia, meren vihreä kolmonen ei riittänyt edes puoleen väliin. Siinä oli aikuinen oikeassa kustannuskysymyksineen. Hän on kenties oikeassa käytännöllisyydessäkin, mutta lapsi se vaan innoissaan hihkuu, että ompa mahtava väri! Ja eikun lisää maalia vaan hakemaan! :)









sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Heti hihat heilumaan!

Yhtäkkiä alkoi ärsyttämään vaatehuoneen epäkäytännöllisyys. Varsinkin vaatehuoneen se puoli, hyllyrivistö, jolla minun vaatteeni ovat. 
Siellä on vinoissa pinoissa vaakahyllyillä kaikki paidat, housut, mekot ja varsinkin paljon tilaa vievät hupparit. Ja ennen kaikkea juuri ne, sillä olen hupparifriikki ja vain harvoin heitän vanhan, käytössä kuluneen hupparin menemään. Mieluiten lopetan tietyn hupparin käytön hetkeä ennen kuin se kuluu liikaa, ennen kuin tulee reikä tai kun siihen alkaa muodostua liikaa nyppyjä. Huppari siirtyy arkistoon, jossa sitä voi välillä hypeltää, muistella sen alkuperää tai aikaa, jolloin vielä käytin sitä. Se että olen myös lenkkarifriikki, onkin sitten jo toinen juttu.


No joka tapauksessa, vaatehuoneen vaakahyllystö alkoi ärsyttämään, ja niin siltä istumalta kävin ostamassa pari harjanvartta. Piharakennuksen varastosta etsin rimanpätkän. Työkalupakista löytyi saha, akkuporakone, rullamitta ja pari ruuvia. 
Näillä aineksilla syntyi vaatehuoneen perälle kolmikerroksinen vaaterekkijärjestelmä.  Yhtäkkiä hupparikokoelmalla oli taas tilaa kasvaa.  Mahtavaa!


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Täällä ollaan!



Vielä äsken asettelin lapsen keräämiä simpukoita kuumaan rantahiekkaan. 85 Fahrenhaittia muuttui hetkessä -20 Celsiukseen. Tosta noin vaan. Saman auringon alla, niin erilaista!

Ensitöikseni kävin kurkkaamassa mehiläispesääni. Kevättalvinen aurinko oli poissaollessani onneksi sulattanut pesäaukon edestä sen verran lunta, että mehiläiset olivat päässeet puhdistuslennoille. Ihminen sanoisi että vessaan. 
Kuolleita mehiläisiä oli pesän vieressä muutamia kymmeniä, ei kuitenkaan satoja. Kenties valtaosa yhdyskuntaa oli edelleen olemassa ja elossa. Vielä ei pesän sisälle uskalla eikä saakkaan kurkkia. Odotellaan niitä pajunkissoja ensin.



torstai 24. tammikuuta 2013

Lenkille mars!

Kävelä läpsyttelin lenkkitossuineni kuntosalin juoksumatolla. Vauhti ei päätä huimannut, semmoinen neljä tai viisi kilometriä tunnissa oli vauhti. Juoksumaton kuminen liukuhihna suhisi tasaisesti ja elektoninen näyttö mittasi kävelylenkin tehokkuuden kalorin tarkkuudella. Samalta näytöltä saattoi eri nappuloita painamalla seurata muitakin kuntoilijaa kiinnostavia yksityiskohtia, kuten tehokkuutta, aikaa ja matkaa. Itseään saattoi tasaisen kävelyn lomassa viihdyttää myös katsomalla kuntosalin seiniin kiinnitetyiltä  ruuduilta erilaisia televisio-ohjelmia. Yhdestä  tuli ruanlaittoa, toisesta joku saippuasarja ja kolmannesta uutiset. Kaijuttimet jumpsuttivat lakkaamatta konemusaa ja kanssakuntoilijat junnasivat hiki päässä mitä moninaisimmissa laitteissa.
Yhtäkkiä kuntosalin ikkunasta heijastui satunnainen auringon säde silmääni.  Juoksumatolla tamppaaminen alkoi tuntua tyhmältä. Olinko kylmänarkana mennyt jo liian pitkälle ulkona olemisen välttelemisessä? Kuntosalista ei muutoin viihdyttävästä ympäristöstä ja suotuisasta huonelämpötilasta huolimatta ollut korvikkeeksi ulkoiluelämykselle, jollainen kunnon kävelylenkkiin  niin olennaisesti liittyy. Siksi puin tänään tuplakalsarit, kahdet lapaset ja korvaläpällisen karvalakin, ja lähdin kävelylenkille ulos! 
Lumi narisi tossun alla, hiutaleet kimmelsivät timantteina hangella ja puiden varjot kaatuivat niin sinisinä pelloille ja lenkkipolulle. Jossain kohtaa seurasin ilvestä ja myöhemmin kuuta. Sitten tulikin jo pimeää, mutta silloin olin jo kotona.


tiistai 8. tammikuuta 2013

Kauas pois


Hyvää alkanutta Uutta Vuotta hyvät ihmiset! 

Karhin koulussa on remontit olleet jäässä niin kuin sormet ja järki tässä säässä. Radiossa Raappana pirullisesti mainostaa lähetemistä sinne missä on lämmin, jossa niin paljon elävämmin, loistaa tähdet ja kuu. Ja niin tuo ajatus lämmöstä pesiytyi perheen kaikkiin paleleviin jäseniin, pienimmästä isoimpaan.  Silloin alkoi taas lapsi erehtymättömästi joka aamu rastittaa ruksin itse kyhätyyn lomallelähtökalenteriin, joka on Danonino magneeteilla kiinnitetty jääkaapin kylkeen.  Yhtä hyvin olisi rastittaja voinut olla minä, sillä samalla innolla ja yhtä tuskaisesti halusin tavoittaa  kalenterin alareunassa häämöttävän  finaalin. Siellä määränpäässä odottavat ne elävät tähdet ja kuu.
Olen silti ajatellut myös remonttihommia. Kuitenkin vain ajatellut. Työpöytäni ääreltä olen katsellut pihalle ja silmäillyt aitaa, jonka maalaus on puolitiessään. "Heti kun lumet ovat sulaneet, jatkan maalaamista. Käärin hihat ylös ja nostan naaman kohti kevätaurinkoa. Iho alkaa tuoksua auringolta ja  aitamaali sotkee työsandaalit." ajattelen. Sitä lämpöä taas ajattelen.

Yhtenä päivänä tympäännyin makuuhuoneen valkoisiin seiniin. Toivat liikaa mieleen lumen ja jään. Tiesin tarkkaan minkä värin halusin kylmän valkoisen tilalle, värisävyn nimi oli deep ocean green. Maalikaupan värilastuista ja luetteloista ei löytynyt kyseistä värisävyä, muutama melkein deep ocean green, mutta se ei riittänyt. Muka. Ja niin sillä kertaa jäi makuuhuone maalaamatta ja tämä tapahtui kuukausia sitten. Uudet verhot ovat siitä asti odotelleet avaamattomissa muovipakkauksissaan makuuhuoneen muodonmuutoksen tapahtumista, nekin kuukausia sitten hankittu. Kenties etsin sieltä paratiisista sen oikean värilastun ja tuon sen matkalaukussa kotiin. Lastusta voi maalikauppias sävynlukulaitteella sekoittaa makuuhuoneeni seinään lämpimän meren smaragdit ja elävät tähdet ja kuun.