sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Rakas vihreä

Minullehan se vain passaisi tämmöinen lumeton talvi ja leudot länsituulet. Hiljaa iloitsisin jos television säätieteilijän "no nyt etelässäkin kylmenee" ennustus ei toteutuisikaan. Säätä ei luotettavasti voi edelleenkään tietää yli kahden vuorokauden päähän. Ennustuksissa on aina mukana erinäisiä yllätyksiä.

Ei tämä maisema nyt niin kovin harmaa ole!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Ei niin kiire

Olenhan minä kaikenlaisia pieniä remonttihommiksi luokiteltavia toimenpiteitäkin ehtinyt tehdä. Niin kuin esimerkiksi se, kun maalasin eteisen ovenkarmeja, asensin toissijaisen sisäänkäynnin eteistilaan lattiamaton ja naputtelin sähköjohtopidikkeitä ruokailutilassa. Suurin toimenpide, uuden ulko-oven asentaminen kellarikerrokseen, vaati kuitenkin iskä-papan ammattitaitoa. Minulle jäi tuossa toimenpiteessä lähinnä sivustakatsojan ja kahvinkeittäjän rooli. 

Vanha ovi ei enää ollut talvenkestävä.




Vanhaa karmia piti vähän suostutella.

Uuden karmin mahtuminen vanhaan aukkoon oli ihan milleistä kiinni. Tuo harmaa paloletkuloota on aikomus joskus irroittaa.    
Niin vaan uusi ovi kauniisti asettui vanhan tilalle.



Nyt pysyy talvi loitolla.


Näkymä sisältä.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Hyvä on olla

Kipu kesti kolme viikkoa. Lääkkeiden avulla se oli enimmäkseen jollain lailla siedettävää, vaikka kauheeta kituuttamista ja pinnistelyä olikin. 
Kerran kuitenkin menetin hallinnan täydellisesti. Hammasläkäri oli päivittäisessä tulehdusalueen huuhtelussa kokeillut jotain muuta menetelmää laittamalla haavaan jotain uutta ainetta. Myöhemmin samana päivänä se oli kuitenkin pakko huuhdella päivystyksessä pois sietämättömän kivun takia. Lääkärin määräämät entistä vahvemmat särkylääkkeetkään eivät enää auttaneet.   Silloin aloin tosissani pelätä kipua ja pelkään yhä.


Nyt olen toista päivää kuivilla. Pelko saa minut silloin tällöin vierailemaan särkylääkepurkilla. Pienikin jomotus tai kumma tunne riittää syyksi. Järjestyksessään neljäs antibioottikuuri on aluillaan ja päivitäisistä hammaslääkärikäynneistä on nyt luovuttu. Tulehdus on asettunut, joskaan ei poissa. Ei merkkejä huononemisesta. Olo on hyvä, ellei suorastaan taivaallinen; niin on hyvä olla!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Takaisin toiminnassa, ehkä.


Voin jo paremmin. Kävin viime viikolla joka päivä, paitsi sunnuntaina, hammaslääkäripäivystyksessä huuhtelemassa tulehdusalueen. Sama asia karskimmin ilmaistuna kuuluu, että imivät edellisen päivän ja yön aikana kehittyneen mädän tulehdusalueelta pois. 
Paremmin voiminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö toimenpiteen suorittamista jatketaisi taas tänään. Eikä sitä, etteikö olisi pakko pyytää uusi resepti särkylääkkeille. Antibiottikuurit loppuvat muutaman päivän päästä ja pahalta näyttää; tulehduksen aiheuttaja ei ole selvästikkään poistunut ja leikkausalueen uudelleen avaaminen on mitä ilmeisimmin edessä.

Potilas on käyttänyt kohentuneen olonsa ja hetkelliset pirteyden pilkahdukset kuitenkin tehokkaasti hyväksi, sen kunniaksi seuraava kuvasarja:


Vuoden viimeinen nurmikonleikkaus. (?)
Päätin korjata reiän seinästä.
Puutarhatuolista on moneksi; nyt se toimitti höyläpenkin virkaa.
Tässä homma on melkein valmis; vähän saumojen tiivistystä ja maalia vaille.
Ja niin kaunis oli syksyinen sää!
Istutin 200 tulppaanisipulia.
Tuunasin etuoviportaikon istutukset Halloween asuun.
Kävin kävelylenkillä.
Ihailin syystaidetta.

Ja lopuksi yhet hullut kävi pulahtamassa hyisessä pimeässä lammessa.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Huvinsa kullakin



Verkkareiden päällä verkkarit ja toppatakki yllä istuin puutarhatuolissa pimeällä pihalla niska kenossa yötaivasta kohti. Meneillään oli tietenkin draconien bongaus. Täysikuu häiritsi puuhaa, mutta toisaalta noinko olisin yksin täysin pilkkopimeässä uskaltanut ollakkaan. 
Saldoksi kolmessa vartissa ennen kohmettumista sään olessa yllättävän viileä,  sain 22 kunnollista tähdenlehtoa ja ainakin saman verran enemmän tai vähemmän epävarmoja havaintoja. Tiukka tuijotus mustalle taivaalle saattoi tuottaa harhahavaintoja ja niin jätin epämääräiset vilahdukset laskuista. 
Yksi oli oikein kunnollinen, sellainen toivomus-tähdenlento ja minähän heti toivoin.




maanantai 3. lokakuuta 2011

Sairasvuoteelta kerrottua


Minä en turhia sängyssä makoile. Vaikka toimintaani ei  kovin tehokkaaksi tai joutuisaksi voi hyvällä tahdollakaan kuvailla, aina on kuitenkin jotain tekeillä. Siksi inhoan sairastamista ja sängyssä makoilu turhauttaa. 
Puolitoista viikkoa sitten suoritettu hammarkirurginen toimenpide johti komplikaatioihin, joiden seurauksena olen lymyillyt sängyssä epätyypillisen taajaan. Leikkausarven viereen, jonnekkin alaikenistön alle oli muodostunut laaja tulehdus ja mätää, jonka lääkäri tänään poisti. Toimenpide oli tuskallinen, mutta aika sen jälkeen vasta onkin ollut.
Nyt tulehdusta yritetään saada aisoihin kahden päällekkäisen antibioottikuurin ja tulehduskipulääkkeen voimalla. Sänkyni vieressä on pieni sylkykuppi, johon aika ajoin räkäisen verisen mätäklimpin, joka saa minut hetkeksi kiemurtelemaan kirvelevässä kivussa. Pankaapa paremmaksi sanon minä! Näin pienestä toimenpiteestä voikin tulla näin suuri vaiva!

Syksy on sillä aikaa salaa hiipinyt sairastavan puutarhaan.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Sairas Vääns

Niinhän se meni, että kun minulta puolitoista viikkoa sitten poistettiin kirurgisesti viisaudenhammas, samalla minulta varastettiin tuon verran elämästäni aikaa kivun ja säryn hallitessa jokaista hetkeä. Toimenpide tuntui turhalta, sillä hammas ei ollut vaivannut mitenkään. Se löytyi sattumalta muun hampaiden huollon yhteydessä röntgenkuvassa; täysin puhjennut viisaudenhammas vaakasuorassa leukaluun suuntaisesti, ei näkyvissä. Kaipa siinä joku tulehdusriski oli olemassa ja kovasti suosittelivat pikaisesti hampaan poistamaan. Pikaisesti yli puolen vuoden toimenpidejonossa sain armon aikaa koettelemukselle.

Heti leikkauksen jälkeen olin sentään koko viikon töissäkin, no, särkylääkkeiden voimalla tietty.  Leuan turvotus kuitenkin laski tasaisesti päivittäin ja mustelmakin katosi alle viikossa. Silloin ajattelin, että paraneminen oli hyvässä vauhdissa. Että kipu ja särky ovat kohta muisto vain.

Olin väärässä.  Antibioottikuuri loppui sopivasti ennen viikonloppua ja turvotus lisääntyi saman tien. Käsi kävi särkylääkepurkeilla jo niin tiheään, että huoli yliannostuksen vaarasta sai minut aiheen tiimoilta googlettamaan.
Sehän se vasta varsinaisen huono idea olikin, sillä siitä alkoi kärvistely särkylääkkeiden säännöstelemisestä turvarajojen alittamiseksi. Vaan eivät alittuneet ja säryn lisäksi mieltä painoi nyt netistä löytynyt hajanainen ja varmaan enimmäkseen epäasiallinenkin informaatio särkylääkeyliannostuksen vaikutuksista ja kompikaatioista. 

Juuri nyt tätä postausta kirjoittaessani, kello on puoli neljä aamuyöllä. Olen taas lääkinnyt itseni turvarajaa hipoen, selvästi riittämättömästi, sillä leukaa ja poskea jomottaa. Tuskin nukun, ehkä yritän tai surffailen netissä, odotan aamua ja pääsyä lääkäriin.

Nyt ei ole yhtään kivaa.


torstai 8. syyskuuta 2011

Kahvia ja kärpässieniä

Aamulla sängystä vastentahtoisesti kömpii äkäinen olento. Pallokuitupeitteen uumenissa oli lämmintä ja mukavaa, ulkomaailmassa ei. Syksy ei ole puraissut ja muutenkin töitä ja kaikenmaailman aikatauluja on ihan liikaa.



Myrtsi mököttäjä pehmenee kahvikupillisella, ei kovin äkkinäisesti, mutta aikanaan. Myrkkysienien lukuisa invaasio pihalla kuvastaa oivallisesti äksyilijän asennetta arjen kiireisiin ja vastenmielisyyttä kylmän vuodenajan alkamista kohtaan, mutta toisaalta ei käy kieltäminen etteikö samalla ilahduttaisi  pirteydellään ja kauneudellaan.

Ostin kärpässienenpunaista Betoluxia siltä varalta, että jos eräs allekirjottautunut rauhoittuisi viikonloppuna ja rentoutuisi kellarikerroksen lattian maalauksen parissa.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Mutantti


Nurmikon reunamalla, alueella jossa nurmikko useimmiten on jäänyt leikkaamatta, komeili iso viisiapila. Löydöstä ei tietenkään malttanut olla noukkimatta.

Ylimääräistä onnea, sen enempää kuin epäonneakaan, apila ei tuonut, vaikka muuten olikin aika vau-elämys.



Aitoustodistuksena kuva takapuolesta, josta selviää ettei lehtimanipulaatiota ole käytetty.



 Guinessin ennätysten kirjassa kerrotaan, että Japanista on löydetty 18-lehtinen apila.


perjantai 26. elokuuta 2011

Grande Finale


Ulkomaalausurakka venyi koko kesän pituiseksi. Talon maalaamisen puoliväliin pääsemisen tavoite on nyt melkein saavutettu, kun telineet siirtyivät viimeisimpään osioon. Telineillä kiipeillessä pääsee suorastaan linnanmäkimäiseen tunnelmaan ja maisemat ovat kauniit. Lämmin viikonloppu houkuttelee suorittamaan urakan loppuun. Vihdoin ja viimein.




Ylimmällä näköalatasanteella katse kiinnittyy koivujen lehvästöön ilmaantuneisiin keltaisiin väriläiskiin, jotka viimeistään todistavat hienon kesän kohta olevan ohi. Kirkas keltainen kuitenkin ilahduttaa kauneudellaan, enkä oikeastaan osaa olla vielä huolissani.

lauantai 20. elokuuta 2011

Päivän väri


Huonekalujen tuunaaminen on hauskaa. Vaiva ja kustannukset ovat pieniä lopputulokseen suhteutettuina. Koko kesän kestänyt talon ulkomaalaus on kuin maraton ja mööpelituunaus 100:n metrin pikajuoksu. Tämä kielikuva näin yleisurheilun MM-kisojen kynnyksellä.

Tytön huoneessa oli suhteellisen uusi, kerran kiireellä edullisesta huonekaluliikkeestä ostettu työpöytä; sellainen tyypillinen halpa ja huono. Laatikostojen etulevyt irtoilivat, kansi keikkui ja pienimmästäkin kolhusta oli melamiinipinta monesta kohtaa lohjennut. Pöytä jouti roskikseen.
Ostimme vanhojen huonekalujen liikkeestä tammiviilupöydän, hioin ja maalasin pöydälle uuden elämän tytön huoneessa. Äitiä harmittava tytön intohimoinen mieltymys pinkkiin johti kompromissiin, jossa tyttö sai pinkkinsä, mutta äiti sai valita sävyn. Maalin sävy oli nimeltään Bebe-leivos ja myönnettäköön, että lopputuloksesta tuli varsin herkullinen!

Hempukka työpöytä.

Ja kohta kansi oli pullollaan kaikkea tarpeellista. Todellisuus on sisustuslehtien yltiöjärjestelmällisyyttä ihmeellisempää.




Todellisuus todella on ihmeellisempää: äidin oma työpöytä ei ainakaan anna esimerkkiä järjestyksestä, mistään stailauksista puhumattakaan.


Mööpelin tuunaamisen makuun päästyäni ryhdyin ehostamaan sukulaiselta saatua vanhaa tuplapulpettia, jonka senkin loppusijoituspaikka on tytön valtakunnassa. Pulpetti oli kirkkaanpunainen ja kohdista, joista maali oli lohkeillut, näkyi alkuperäisempi tummanvihreä maali. Kummastakaan väristä ei ollut hienon työpöydän pariksi tytön huoneeseen. Bebeleivoksenpinkki tulisi tämänkin kohtaloksi.

Tuplapulpetti on pohjamaalattu.


Vastustamatonta nostalgiaa.


Menossa ensimmäinen kerros pinkkiä. Elokuusta tulikin hempeä!


keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tässä kuussa

Eihän se enää samalta tunnu vaikka aurinko paistaisikin ja vaikka kaakosta kulkeutunut kostea, lähes subtrooppinen ilmanala ulkona piipahtavaa niin on viime päivinä hiostuttanutkin. Onko se auringon säteiden paistokulma vai Pohjolan ihmisen sisään rakennettu vuodenaikavaisto vai vain pelkkä tietoisuus kalenterissa seisovasta syksyisestä päivämäärästä, tiedä sitä, mutta edes kaunis aurinkoinen päivä ei enää houkuttele puuhailemaan kyltymättömästi puutarhassa ja tekemään edes pieniä suunnitelmia remonttirintamalla.

Kesä on melkein mennyt. 






Niitty on kukkansa kukkinut. Marjat on pensaista poimittu. Avomaakurkku on parhaan satonsa jo antanut. Muhkea kesäkurpitsa kylläkin on vasta päässyt vauhtiin ja olenkin uteliaisuuttani jättänyt yhden hedelmän korjaamatta nähdäkseni kuinka isoksi möhkäleeksi puutarhan muheva maa saa sen kasvamaan. 
Maanviljelijän viljaisa sato olohuoneen ikkunasta avautuvalla pellolla on valmis korjattavaksi. Etuoven portaille on ilmestynyt pallokrysanteemit rähjääntyneiden kesäkukkien tilalle.  Puutarhakalusteille ei enää kenenkään tule mieleen istahtaa. Tiilistä kyhättyn grillin takaseinä könöttää vinossa, valmiina rojahtamaan. Keltaisia lehtiä. Sieniä.





Syksy näkyy luonnon ilmiöiden lisäksi tavallisessa päivittäistoiminnassakin. Lapset ovat aloittaneet koulun ja harrastukset; minulle se tarkoittaa monimutkaista lasten kuljetusvelvollisuutta, sillä totta kai ja tietenkin, mitkään aikataulut eivät käy yksiin. Ja jotta kaikki tulemiset ja menemiset olisivat entistäkin hankalammin suunniteltavissa ja järjestettävissä, minä aloitin myös osapäivätyöt avustajana. Äkkiseltään tässä minuuttiaikataulun mukaan F1-vauhdilla etenevässä syksyisessä arjessa on ollut erinäistä pureskeltavaa. Melkein puistatuttaa ajatella hetken päästä tilannetta edelleen hankaloittavan pakkasen ja lumen aiheuttamaa auton esille lapioimista, ikkunoiden raappaamista ja jännitystä auton käyntiin lähtemistä. Voih...

Vapaapäivänä olen purkanut piinattua mieltäni risuja ja oksia raahaamalla. Kyseinen työtehtävä on kyllin yksinkertainen mielelle ja riittävän raskas keholle; juuri sopivaa palautustreeniä arjesta. 
Hiekkakenttää reunustava, vieri vieressä kasvanut koivurivistö on kokenut kohentavan muodonmuutoksen. Harvennuksen seurauksena jäljelle jääneet koivut vartioivat nyt tontin rajaa varsin näyttävinä;  huomasin kauniit valkoiset rungot ja riippuvat oksat  ensimmäistä kertaa, juuri ennen kuin kesä melkein mennyt on.




sunnuntai 7. elokuuta 2011

Teipparia tunnustetaan


Tympäännyksiin asti on edellistalven ikkunateippejä revitty auki, pesty ikkunoita, tiivistetty ja teipattu uudelleen. Mikä siinä olisi ikkunoita pestessä hommaamillani uusilla hyvillä välineillä ja tehokkailla aineilla, vaan tuo tilkitseminen ja teippailu kun on niin aikaa vievää ja rassaavaa.

Ei edes puolivälissä vielä olla, yääh!



Mukavaa sen sijaan oli piiiiitkästä aikaa saada blogitunnustus. Ihana Sara, joka kynnyksellä elämän  tekee kirppiksiltä ihmeellisiä löytöjä, tuunaa, ompelee ja remonti, antoi minulle sellaisen kymmenkohtaisen kysymyslistan kera, ja vastaukset kuuluvat näin:

Suosikkiväri: turkoosi
Suosikkieläin: alligaattori
Suosikkinumero: 2
Suosikkialkoholitonjuoma: kahvi
Facebook vai Twitter: FB
Intohimosi: Key lime pie
Saada vai antaa lahja: sekä että
Suosikkikuvio: ananas ornamentti
Suosikkikukka: tulppaani

Lähetän tunnustuksen edelleen Maijulle Männiköllä.

perjantai 5. elokuuta 2011

Uutta projektia pukkaa


Olisikohan kyseessä syksyn ensi-merkki vai mikä, kun en ainoastaan kaivanut ikkunanpesuvälineistöä esiin, vaan myös pesin ensimmäiset pari ikkunaa. Edellisestä kerrasta onkin kulunut  tasan tarkkaan vuosi ja sen kyllä huomaa.
Ikkunoiden vuosihuolto pitää sisällään myös teippausten uusimisen. Tällä kertaa teippaan ikkunateipillä molemmat, sisä- että ulkoikkunan. Koosta riippuen yhteen ikkunaan kuluu  kahdesta neljään rullaa teippiä. Tarjoustalosta ostettun, ikkunateippirullia täyteen ahdetun hedelmäpussin voinee siis olettaa ehtyvän ennen aikojaan.

25 ikkunaa kun vie pahimmoillaan 100 rullaa teippiä!



keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Siesta

Joo, helle on puristanut mehut. Remontti ei etene, ei jaksa. Siestaa on vietetty oikein pitkän kaavan mukaan. 
Tiedoitusvälineissä kerrottiin kesän olleen kuumin 23 vuoteen, alkukesän vähintään kolmas 50 vuoteen. Nauratti kun luin lehdestä, että loppuviikosta viilenee sitten oikein kunnolla; noin 20 asteeseen! Muistissa on kesiä, jolloin tuo kaksikymmentäkin oli haaveiden täyttymys, talvista nyt puhumattakaan.






Maalaustelineet on nyt viritetty talon päätyyn, tai iskä viritti, viikko sitten. Tänään pakottauduin telineille raaputus ja boracolointi hommiin. Kuumahan siellä tuli, mutta olipa kiva puuhata talon parissa pitkästä aikaa. 

Sen minkä siestalta on ehtinyt, on aika kulunut hyvin pitkälti valtavan nurmikkoalueen leikkaamisen parissa. Se ryökäle vaatii parturointia vähintään joka kolmas päivä! Mikä ihme vesisuonisto alueen nurmea noin rehevästi kasvattaa, ei ymmärrä.
Isotatarviidakko on kasvanut kolmimetriseksi ja kätkee puutarhan perältä näkymän talolle. Olkoonkin viheliäinen ja vaikeasti hallittavissa agresiivisen kasvu- ja leviämistapansa johdosta, rakastan sitä silti. Tatarikon keskellä kulkee salainen polku, jota  myös pihalla iltahämärässä hiiviskelevä supikoira-emo poikasineen käyttävät vakituisena kulkureittinään. Koirankakkakiemuroiden siivoaminen polun varrelta ei ole ihan mielipuuhaani, mutta ilahduin kyllä kun ensi kerran sattumalta omin silmin näin kaksikon hiippailemassa tatarikossa.







Pihan perällä oleva niittykokeilu on puhjennut kukkaan. Koska suurin osa lajistosta on kaksivuotisia ja  näin ollen kukkivat vasta ensi vuonna, kylvin sekaan runsaasti eirilaisia unikkoja ja että ovatkin ihania! Joka päivä niityllä on uusia väripilkkuja. Ja mikä parasta, kerrankin ei tarvitse tehdä yhtään mitään; ei leikkaamista, kitkemistä, kastelua tai lannoitusta.  Siestan vietto keskeytyykin tuon tuosta liposkaisten läpsytykseen, joka hiljalleen vaimenee pihan perälle niityn ääreen, kun elähdyttävä väriterepiaistunto niityn laidalla on taas käynnissä.