keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tässä kuussa

Eihän se enää samalta tunnu vaikka aurinko paistaisikin ja vaikka kaakosta kulkeutunut kostea, lähes subtrooppinen ilmanala ulkona piipahtavaa niin on viime päivinä hiostuttanutkin. Onko se auringon säteiden paistokulma vai Pohjolan ihmisen sisään rakennettu vuodenaikavaisto vai vain pelkkä tietoisuus kalenterissa seisovasta syksyisestä päivämäärästä, tiedä sitä, mutta edes kaunis aurinkoinen päivä ei enää houkuttele puuhailemaan kyltymättömästi puutarhassa ja tekemään edes pieniä suunnitelmia remonttirintamalla.

Kesä on melkein mennyt. 






Niitty on kukkansa kukkinut. Marjat on pensaista poimittu. Avomaakurkku on parhaan satonsa jo antanut. Muhkea kesäkurpitsa kylläkin on vasta päässyt vauhtiin ja olenkin uteliaisuuttani jättänyt yhden hedelmän korjaamatta nähdäkseni kuinka isoksi möhkäleeksi puutarhan muheva maa saa sen kasvamaan. 
Maanviljelijän viljaisa sato olohuoneen ikkunasta avautuvalla pellolla on valmis korjattavaksi. Etuoven portaille on ilmestynyt pallokrysanteemit rähjääntyneiden kesäkukkien tilalle.  Puutarhakalusteille ei enää kenenkään tule mieleen istahtaa. Tiilistä kyhättyn grillin takaseinä könöttää vinossa, valmiina rojahtamaan. Keltaisia lehtiä. Sieniä.





Syksy näkyy luonnon ilmiöiden lisäksi tavallisessa päivittäistoiminnassakin. Lapset ovat aloittaneet koulun ja harrastukset; minulle se tarkoittaa monimutkaista lasten kuljetusvelvollisuutta, sillä totta kai ja tietenkin, mitkään aikataulut eivät käy yksiin. Ja jotta kaikki tulemiset ja menemiset olisivat entistäkin hankalammin suunniteltavissa ja järjestettävissä, minä aloitin myös osapäivätyöt avustajana. Äkkiseltään tässä minuuttiaikataulun mukaan F1-vauhdilla etenevässä syksyisessä arjessa on ollut erinäistä pureskeltavaa. Melkein puistatuttaa ajatella hetken päästä tilannetta edelleen hankaloittavan pakkasen ja lumen aiheuttamaa auton esille lapioimista, ikkunoiden raappaamista ja jännitystä auton käyntiin lähtemistä. Voih...

Vapaapäivänä olen purkanut piinattua mieltäni risuja ja oksia raahaamalla. Kyseinen työtehtävä on kyllin yksinkertainen mielelle ja riittävän raskas keholle; juuri sopivaa palautustreeniä arjesta. 
Hiekkakenttää reunustava, vieri vieressä kasvanut koivurivistö on kokenut kohentavan muodonmuutoksen. Harvennuksen seurauksena jäljelle jääneet koivut vartioivat nyt tontin rajaa varsin näyttävinä;  huomasin kauniit valkoiset rungot ja riippuvat oksat  ensimmäistä kertaa, juuri ennen kuin kesä melkein mennyt on.




Ei kommentteja: