Olen kiinnittänyt takapihan pystyyn kuivuneeseen omenapuuhun linnuille kauralyhteen ja talipalloja. Ruokintapaikka on valokuvausstategisesti huolella mietitty, sillä nyt voin kameroineni tarkkailla pahaa-avistamattomia ruokailijoita olohuoneen tai makuuhuoneen ikkunoista, lämpimien pattereiden vierestä, samalla vaikkapa kuumaa glögiä siemaillen. Varsinainen kohteeni ovat arat nähret. Ne antavat katsella itseään ruokintapaikalla kunnes riennän hakemaan kamerani. Palattuani, ne ovat aina poissa!
Aina näihin päiviin saakka olen tuntenut hienoista vastenmielisyyttä mokomia siivekkäistä kohtaan. Kielteinen suhtautuminen pikkulintujen läsnäoloon omalla reviirilläni vahvistui edellisen kodin aikana, kun runsaslukuinen räksäkanta terrorisoi pienessä puistikkoisessa puutarhassamme. Oleskeluterassi ja puutarhakalusteet eivät pysyneet päivää pitempää kakattomina. Aurinkovarjon alkuperäisväriä saattoi loppukesästä vain arvailla. Ilman jatkuvaa pesua ihana terassi muuttui viikossa oleskelukelvottomaksi ihmiselle. Ei tullut mieleenkään edesauttaa lintukannan säilymistä, saati vahvistumista, talviruokinnalla.
Nyt olen ymmärtänyt, että on olemassa muitakin lintuja. Maaseudulla on tilaa ilkeille räksillekkin, joskaan en ole niitä vielä täällä nähnyt. Ehkä ne ovat siellä omakotitaloalueilla kaupunkilaisia ärsyttämässä.
1 kommentti:
Hyvän kuvan sait jo!
Minä en ole mikään suuri lintufani, mutta kyllä linnuilla on puolensa. Pitävät hyttyset ja muut pienet ötökät aisoissa.
Lähetä kommentti