Villi Pohjola

Naapuri kertoi löytäneensä aivan asumustemme pihojen läheltä ilveksen tassun jälkiä. Havainto sekoitti täysin hullun kaupunkilaisen pään. Miten mielikuvitusta kutkuttavaa olikaan ajatella yön pimeydessä hiippailevaa kissaeläintä, joka jänisten ja pienjyrsijöiden lisäksi mahdollisesti vaanii pelloilla ruokailevia metsäpeuroja. Löysin epäilyttäviä tassun jälkiä itsekkin. Koska söpö ilves tupsukorvineen ja hellyyttävine tiikerintassuineen ei lutuisuudessaan tuonut jälkibongarille tarpeeksi jännitystä, päätin, että jäljet saattoivat hyvinkin kuulua sudelle. Naapuri ehätti laittamaan heti jäitä hattuun ja vakuutti ilveksen olleen asialla.

Lenkkareihin tungetut villasukat eivät lämmittäneet tarpeeksi ja sormetkin olivat heti kohmeessa, koska kameran käsittely oli hankalaa lapaset kädessä. Uteliaisuus ja jännitys veivät hetkellisen voiton palelulta ja haravoin lähipeltojen raunamilla näkyviä jälkiä. Jänis, peura, kissa ja ihminen olivat helposti tunnistetavissa, muut näyttivät koiran tekemiltä.  Eräs askeljono oli kuitenkin erityisen määrätietoinen, eikä se millään muotoa muistuttanut koiran sinne tänne singahtelevia juoksureittejä.  Askeleet muodostivat kauniin polkumaisen uran pellon hankeen.  Siinä oli selvästi kulkenut joku luonteeltaan vakavampi, joku joka tiesi minne oli menossa.