sunnuntai 1. elokuuta 2010

Elokuun eka ajatus

 
Uusi kuukausi alkoi sillä, että itsekseni istukselin pääsisäänkäynnin edessä olevilla rappusilla ja katseellani mittailin niin sanottua puutarhaani. Tarpeeksi tuijotettuani totesin, että siinä ei ole mitään muuta hyvää kuin hieno valkoinen lipputanko. Semmoista minulla ei ole aikaisemmin ollutkaan, enkä edes tunne ketään jolla olisi ollut.  Lippu pitäisi kyllä ostaa, ellei sitten pesetytä sitä ullakolta löytynyttä sodanaikaista.

(Hähää, eivät kunnan huutokaupiaat löytäneet sitäkään, kun ryöväsivät ullakkoni arvotavaroista!)
 
Puutarhassa on neljä omenapuuta, joissa yhdessäkään ei ole omenoita, ainoastaan kääpiä. Puna- ja mustaviinimarjapensaita on kahdessa rivissä vaikka kuinka monta, mutta oikeastaan tarvitsisin vain yhden kutakin laatua, ja karviaspensaan, ihan elämysmielessä vaan. Loput puutarhasta onkin sitten ylipitkää nurmikkoa, pajukkoa ja rytömaata, jossa kasvaa kaikenlaista sekalaista. Lupiinit ja horsmat, niin kauniita kuin ovatkin, eivät kuitenkaan ihan keskelle pihaa sovi, nokkosista ja takiaisista puhumattakaan.

Radikaalisti kaivinkoneella koko helahoito  ei kun matalaksi vaan!
Paitsi lipputanko.

4 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Radikaalia on jos oikein kaivinkoneella :D
Lyöt vielä sen sodanaikaisen lipun salkoon ja hommat käyntiin. Pioneerihenkeä :)
Meilläkin alkoi puutarhatyöt lähes alusta. Marjapuskat sai jäädä, kunhan ensin karsin ne. Nurmikkoa on uusittu ja vihdoin hoidettu. Omenapuita istuteltu kun se yksi ja ainoa mikä pihassa oli, ei tehnyt hedelmää. Nyt torso on humalan kasvupaikka.

Kesäkukka kirjoitti...

Meillä se kaivuri laittoi vähän matalaksi eilen tuota "liikenneympyrää" ;)

Nyt sitä pähkäillään, että mitä siihen sitten tulee?

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Kultsin kämppä kirjoitti...

Voisiko omenapuita pelastaa varttamalla niihin nuoria oksia. Silloin saisit vahvoja puita, jotka tuottavat uusia omenoita, eikä pupujussitkaan iske hampaitaan kiinni.

Päivi kirjoitti...

No mutta teillähän on siellä pihassa vaikka mitä! Ja lääniäkin vaikka millä mitalla. Mahtavaa! Nyt vain mielikuvitus on rajana! :)

-Päivi-