Tuomionsa saaneen puutarhani perällä on pieni metsikkö. Sanon sitä kunnioittavasti metsiköksi, vaikka todellisuudessa se on vain pikku läntti maata, jolla kasvaa pari puuta. Olkoonkin niin, silti se on aarteeni. Radikaalit pihanmuokkausmenetelmät eivät yllä metsikköön, koska olen pyhästi päättänyt vaalia sitä kuin parempaakin luontokohdetta.
Metsikössäni kasvaa vanha tammi, melkein yhtä vanha saarni, nuorempia haapoja, raitoja ja lehmus sekä tavallisia koivuja, pihlajia, nuoria vaahteroita ja pari isoa kuusta. Lisäksi siellä on ainakin saniaisia ja mustikoita.
Maasto on vaikeakulkuista vuosien vapaan vesakoitumisen takia. Innokaana uudesta metsänhoitajan roolistani, päätin kesken kaiken kiireimmän remontin lähteä metsikkööni tekemään vähän ropseja.
Aseenani oli uudehko pokasaha ja metsähommiin menevän rempseästä askeleesta päätellen myös runsaasti ylimääräistä energiaa.
Pari tuntia myöhemmin tammen alla oli kuin olikin aimo kasa kaadettua vesakkoa ja yksi rättiväsynyt metsuri. Siinä tammen alla silloin viisaasti päätin, että nyt enimmän innostuksen jo laannuttua, oli aika kutsua paikalle oikeampi metsuri ja tehtävään paremmin soveltuva moottorisaha.
Itse voisin siirtyä metsäni virkistyskäytön tarjoamiin rauhoittavimpiin toimiin. Lapseni olikin jo rakentanut huteran majan kaatamastani pajukosta. Aurinko paistoi niin kauniisti, eikä hyttysiäkään ollut.
1 kommentti:
Kyllä pientä metsikköä kannattaa vaalia.
Mukavaa viikonloppua:)
Lähetä kommentti