lauantai 5. toukokuuta 2012

Aikomuksia ja tekemisiä

Maalari minussa odottelee öiden lämpeämistä päästäkseen toteuttamaan itseään sudin varressa. Karhin koulu on rakennettu rinteeseen kallion reunalle. Kellarikerros on tiiltä ja betonia, ja ulkoapäin katsottuna näyttää kuin kivijalka olisi koko alakerroksen korkuinen. Tämä kivijalkatyyppinen rapattu seinärakenne on rupsahtanut aika rajun näköiseksi ja kaipaa kipeästi ehostamista. Siihen on maalari aikonut ensimmäisenä sutisa iskeä.
 Maalailujen aloittamista odotellessani luppoaikaa voi käyttää vaikka puuhasteluun puutarhassa. Suoritin tänään netistä poimimani kahdeksan kohdan kasvimaan perustamisoppaan kohdat kaksi, kolme ja neljä. Ne olivat; 2) rikkakasvien poistaminen, 3) kalkitus ja 4) maan rakenteen parantaminen. Käännetyn maan seassa oli kosolti nokkosen, vuonankaalin ja lupiinin juurakoita. Lueskelin kalkkisäkin kyljestä annosteluohjeita, mutta lopulta viskelin kalkkia mullan sekaan ihan summan mutikassa. Maan rakenne parani halpishallin pihalta ostettujen puutarhamultasäkkien sisällöillä. 
Jännästi jäi tuo viimevuotinen oreganopuska keskelle kasvimaan huoltopolkua.



5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Varma kesän merkki, kun ei voi jättää puutarhassa mylläämistä! :)

Mervi

KARHIN KOULU kirjoitti...

Juuri näin Mervi! Mukavaa kevättä!

Sara kirjoitti...

Siellähän sitä aherretaan ja suunnitellaan..Kuulostaa hyvältä ja ei muuta kuin pensseli käteen ja sutimaan :)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Heippa! Puutarhassa riittää touhua, ja kivaa niin. Mulla on iloisia uutisia blogini arpajaisista; voitit yllätyspalkinnon, eli 7 kpl kortteja. Tuletko katsomaan blogiini. Iloista päivää!

KARHIN KOULU kirjoitti...

Riitta Sinikka, mikä mahtava yllätys ja suurkiitos vielä mahtavammasta blogistasi! Mukavaa kevättä!