perjantai 5. marraskuuta 2010

Asuntokauppaa


Eräs tuttu taiteilija osti meiltä koulun päädyssä olevan asunnon B. Teimme siitä tänään kaupat ja allekirjoitimme hallinnanjakosopimuksen. Pähkäilin sopimuksen sisällön kanssa viikko tolkulla; monessa asiassa (ja tässäkin) hyväksi osottautunutta maalaisjärkeä  oli terästettävä lukemalla lakeja ja säädöksiä ja etsimällä netistä sopimusmalleja ja ohjeita. Kirjoitin luonnoksia toisensa perään ja sitten kun aika loppui, viimeisimmän luonnoksen oli kelvattava lopullisen sopimuksen sisällöksi. Ehkä se olisi kohta jo ollut pilalla jos aikaa olisi ollut enemmän.

Hallinnanjakosopimuksen tekeminen on helppoa siinä mielessä, että sitä ei ole juurikaan säädelty. Samasta syystä sen tekeminen on myös äärimmäisen vaikeaa. Hallinta-alueiden rajojen ja käyttöoikeuksien tarkka kirjaaminen ja erilaisten kiinteistöön kohdistuvien yhteisten kulujen jakamisperusteet lienevät näin pähkinänkuoressa ne tärkeimmät.

Kauppakirjaa, siihen liittyviä asiakirjoja ja hallinnanjakosopimusta laatiessa minusta kuoriutui taas uusia persoonia. Näköjään sitä vaan kaikenlaista osaa kun vaan ottaa ja tekee.

Tai no, jos kirurgiaa ei kokeilisi.




6 kommenttia:

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Onnea kaupoista! Kyllä vaan sitä yllättävän moneksi venyy, kun on pakko. Mutta Sinä tuntuisit kyllä olevan aivan erityisen neuvokas. Minulta olisi kai jo mennyt usko kykyihini ja olisin kääntynyt lakimiehen puoleen :)

KARHIN KOULU kirjoitti...

Kiitos Johanna! Asuntokauppa tuli juuri oikeaan aikaan kun uusittu lämmitysjärjestelmäkin tuli maksuun.

Monet asiat on itse-tehtävissä; se on se kuuluisa sisu kun vie eteenpäin!

Jaana kirjoitti...

On ollut hauska seurata anonyymisti kotinne valmistumista, nyt oman blogi "tekeleen" :) myötä yritän myös kommentoida. On vaikuttanut niin tutulta tuo teidän remppa yms. meillä kun on 1800-luvulta oleva vanha maalaistalo, joka valmistuu "pikkuhiljaa! Hyvää Viikonloppua!

KARHIN KOULU kirjoitti...

Jaana, tulenkin heti vastavierailulle blogiisi! :D

Marjis kirjoitti...

Onnea kaupoista! Kiva kun saitte asunnon myytyä. Mullakin on usein mottona se, että mitä vaan osaa (tai ainakin oppii) jos vaan viitsii ja jaksaa yrittää. Mikään ei oo mahdotonta, no ehkä se kirurgia.. :-D

Seija kirjoitti...

Paljon onnea kaupoista ja uudesta aluevaltauksesta myös! En myöskään suosittele sitä kirurgiaa :D