perjantai 4. kesäkuuta 2010

Haikea onnen päivä

Olen siivonnut, järjestellyt ja kiillottanut viimeiset neljä päivää. Miehen kanssa olemme kiinnittäneet puuttuvia listoja, liimaillet repsottavia sähköjohtoja, suoristaneet hutaisten kiinnitettyjä vaatekaapin hyllyjä, etsineet hukkuneita ruuveja ovenkahvoihin ja tehneet kaikkia sellaisia korjaustoimenpiteitä, jotka olisi pitänyt tehdä aikaa sitten, mutta jotka eivät ole estäneet elämistä, ja näin ollen ovat laiskuuttamme jääneet tekemättä.



Ennen Karhin koululle siirtymistä, myymme tietenkin nykyisen asuntomme, 60-luvulla rakennettun puutalon Riihimäeltä.  Ostimme talon kolme vuotta sitten ja olemme tehneet siihen laajan sisäpintaremontin sekä remontit keittiöön ja pesuhuoneeseen.

Se on minun ensimmäinen taloni, ensimmäinen oma rauha, ensimmäinen piha, mansikkamaa ja marjapensaat; paljon ensimmäistä. 

Eilen oli myös talon ensimmäinen esittely. Kiinnostuneita oli runsaasti ja tarjouksiakin saimme. Korkein tietenkin voitti; onnittelut eräälle riihimäkeläispariskunnalle!

Eilen oli myös meidän hääpäivämme. Emme ehtineet juhlistaa asiaa asuntoesittelyn takia mitenkään, mutta varsinainen onnen päivähän siitä kuitenkin muodostui; välittäjämme myi asuntomme kertaheitolla! Myyntitykki vääristi alueen omakotitalojen myyntipäiväkeskiarvotilastoja pahanpäiväisesti, mutta Hey, Karhin koulu, here we come!


Entä haikeus? Kyllä vähän, tai ehkä myöhemmin. Saammehan asustella talossa vielä ainakin kuukauden. Kiitämme taloa mukavista vuosista, opettavaisista hetkistä omakotitalon omistajina, rauhasta ja mukavasta tunnelmasta. Olemme lisänneet talon historiaan ja henkeen omat juttumme. Talossa on ollut hyvä asua.



2 kommenttia:

Kultsin kämppä kirjoitti...

Oi, mikä ostos! Jään innosta puhisten seuraamaan uuden kotitalonne elämää.

KARHIN KOULU kirjoitti...

Kiitos ja tervetuloa! Vielä joudumme odottelemaan muutaman viikon ennen kuin pääsemme tosi toimiin.