Pahvilaatikoita ja jätesäkkejä

Vanhan talon kaupanteko oli eilen ja uusi ostetaan ylihuomenna; raha tuli raha meni -periaatteella, ei mitään kahden asunnon loukkoja; hieno homma!

Kauppoja odotellessa olen alkanut hamstraamaan pahvilaatikoita muuttoa varten. Jos totta puhutaan, olen oikeastaan jo alkanut täyttelemäänkin niitä. Ja joutunut taas purkamaan hienosti pakattuja muuttolaatikoita,  kun sitten kumminkin jotain tavaraa on tarvinnut. Mieluiten tietenkin jotain sellaista mitä ei pakatessa uskonut tarvitsevansa, kun ei tähänkään asti ollut, no, sanotaan nyt vaikka kahteen vuoteen.

Olen kokenut tämän kummallisen muuttopakkaamisrituaalin monesti aikaisemminkin ja ilmeisesti siitä mitään oppimatta. Ensin niin täydellisellä tarmokkuudella tarkasti lajitellaan, viikataan, suorastaan inventoidaan, kirjoitetaan laatikoiden sisällöistä siistejä tarralappusia, jotka liimataan kauniisti näkyvälle paikalle laatikkon selkään, pinotaan, kasataan, ja sitten jo avataan valmiiksi pakattuja laatikoita sen seitsemän kertaa, hukataan, sullotaan tavaroita takaisin miten sattuu,  epätoivoisesti teippaillaan tursuavia paketteja ilmastointiteipillä ja lopulta tyydytään kauhomaan romppeita jätesäkkeihin; eikä varmaan ainakaan kiinitellä mitään sisällöstä kertovia lappuja.

Innostus on kuitenkin sen verran huipussaan, ettei näiden ennalta-arvattavien asioiden tapahtumista voi mitenkään estää. Ei kun seikkailemaan! 

Seikkailu = epävarmaan lopputulokseen johtava kokemus.