perjantai 2. heinäkuuta 2010

Alien Invasion




Nyt sitten pitäisi hikiäläisnuoriso saada hengailemaan jossain muualla kuin Karhin koulun pihalla. Ulkopaikkakuntalaiset alienit ovat vallanneet Karhin kukkulan ja ovat nyt katkaisemassa vuosisataisen perinteen kokoontua koulun pihalla, joka on syrjäinen ja suojaisa, ihanteellinen piilopaikka poissa vanhempien ja kaikkien aikuisten tuomitsevien katseiden alta. 
Epätoivoiset kieltomerkkikyhäelmät eivät ainakaan heti ole täyttäneet tarkoitustaan. Pihamaalla on aina yhä uusia mopojen jarrutusjälkiä ja kymmenen uutta sladitus rinkulaa ja joskus keinut on rullattu yläriman ympäri puolentoista metrin korkeuteen.
Joka kerta kun tulemme koululle, kylmä hiki otsalla silmäilemme taloa ja piharakennusta; onko ikkunoita rikki, onko spreijauksia kivijalassa,  rikottuja älämölö -pulloja pihakivillä ja muita asioita, jotka ainakin tutummassa naapuripitäjässä Riihimäellä ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Ilkivallan merkkejä ei näkynyt kyllä silloinkaan kun koulu vielä keväällä oli toiminnassa. Merkille pantavaa oli myös se, ettei koulupihaa valvonut yksikään valvontakamera! Mikäs se tämmöinen paikka oikein on?


Tänään asettelin entisen kotimme puutarhasta kähvellettyä kasvustoa uuden kotini rappusille merkiksi, että yksityisalueella on vierasta elämää.  

2 kommenttia:

Seija kirjoitti...

Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä uudessa kodissanne alkaa tapahtua. Samalla haaveilen ja odotan sen meidän oman vanhan talon löytymistä. Onnea uuteen kotiin!

Niina kirjoitti...

Eiköhän ne mopopojat rauhoitu kun tottuvat uuteen tilanteeseen :) Tuo maalämpö onkin mielenkiintoinen juttu, itsekin sitä vakavasti mietitään. Aika kalliit perustamiskustannukset.