Pihapuuhia

Aurausmerkkien ilmaantuminen teiden varsille on melko varma talven merkki. Vaikka tajuaahan vuodenajan muuttumisen ilman aurausmerkkejä ja almanakkaakin. Ilmanala on muuttunut. Kylmähän tuo on.

Minäkin askartelin oranssit kepit pihatien varteen vielä kun maa oli sula. Rautakanki sujahti märkään saveen melkein liiankin hyvin. Kymmensenttisen reijän pohja täyttyi heti vedellä. Niin on maa märkä. 

Heti kun otin haravan esiin, alkoi satamaan. Ajattelin että satakoon sitten ja aloitin askareeni siitäkin huolimatta. Piha on hyvää vauhtia hautautumassa lehtiin, kun niitä parempia, rapeita, aurinkoisia syyspäiviä, sopivia haravointiin on odoteltu. Eikä niitä koskaan ole tullut. Pienemmillä lehdillä nyt niin väliä olekkaan. Niitä voi haravoida keväälläkin, tai sitä mitä niistä siinä vaiheessa vielä jäljellä on. Vaahteran isot lehdet olisi kyllä hyvä saada pois nurmikkoa tukahduttamasta. 

Vaahteran lehtiä onkin mukava haravoida. Vastoin kuin muista pienemmistä lehdistä, niistä muodostuu pienellä vaivalla iso kasa ja työ tuntuu edistyvän tavallista nopeammin. 

Vaahtera on ihana puu. Mun lemppari ihan.

Karhin katolla

No nyt kun olin tutustunut Hikiän keskustassa kiemurtelevaan pururataan, oli vuorossa vapaamuotoisempi lenkki lähimetsässä. 

Kuinka olenkaan onnistunut asumaan yli kaksi vuotta koskaan kiipeämättä harjanteelle, jonka ohi ajan useita kertoja päivässä. Ensin vanhemman lapsen kuljetus kouluun, sitten nuoremman, molempien hakemiset, harrastuksiin, kauppoihin ja vaikka mihin menemiset. Harjanne hyvästelee kotoa lähtevän ja tervehtii kotiin palaavan. Siinä se on muina miehinä turvannut tuhansia matkojani ja ohikulkemisiani, enkä ole arvannut millaisen näköalan se tarjoaa tuttuun kotimaisemaani. 

 Katsokaa nyt mikä näköala! Karhin koulun tiilenpunainen katto häämöttää ylemmän kuvan keskellä, melkein tummanvihreässä horisontissa, siellä puiden keskellä.

Maistuiskos mustikka?

Haravointivälineistö joutuu nyt odottelemaan parempia ilmoja, niitä rapsakoita syyspäiviä, kun aurinko paistaa matalalla ja on pidettävä aurinkolaseja että näkee haravoida. Kun vaahtera karjuu punaista ja koivut keltaista ja kultaa. Mutta nyt vain sataa.

Kävin viikonloppuna lapsen kanssa paikallisen urheiluseuran patikkaretkellä Hikiän metsissä. Jos jossain päin Suomea metsämarjasadosta on kilpailtu, uhkailtu ulkomaalaisia marjastajia tai tehty ovelia harhautuksia kilpaileville marjanpoimioille etteivät olisi löytäneet parhailta paikkoja, niin Hikiällä olisi tarjolla poimimatonta marjaa kaikille näppejään nuolemaan jääneille. Vielä ei ole yöpakkanenkaan rutistanut pulleita mustikoita. Lapsi keräsi kuvassa näkyvän näytteen pillimehutölkistä tuunattuun poiminta-astiaan.