Ote vilukissan päiväkirjasta

Olen toivoton käsityöihminen, huolimaton ja kärsimätön, liian suurpiirteinen, mutta villasukkia olen kutonut. Ensimmäisten kylmien öiden enteillessä syksyä, sukankutojan sivupersoona alkaa minussa heräilemään. Lankauutuudet kaupoissa kiinnittävät huomioni jo kaukaa ja syksyn vielä edetessä, alan jossain vaiheessa keriä vallan hypistelemään. En ehkä osta nitä vielä joulunkaan alla, en ehkä koko talvena. Ehkä ostan ja ehkä kutasen jokuset sukat.

Kuvan sukat ovat vanhat, kärkiosa pari kertaa uudelleen myöhemmin kudottu, varret ainakin 20 vuotta vanhat. Arvatenkin lempiviltsikkani, en heitä niitä pois koskaan. Korjaan, jos tulee reikiä. Neulon uudelleen kuluneet kohdat. Suojelukohde. Mainitsen ne testamentissani... !

Iltojen ja öiden viiletessä viilenee kotimmekin. Pidämme öljypoltinta päällä vain illalla suihkun aikaan. Lämmitysjärjestelmää koskevia päätöksiä on pian alettava tekemään. Vaikka vielä olemme olleet tarkenevinnamme hirsien suojassa, kynttilöiden ja lämpöä hohkaavien perheenjäsenten hehkulla, emme kauaa. Sisälämpötila ilman lämmitystä on  edelleen  korkeissa tiloissa 20 astetta, matalemmissa makuuhuoneissa enemmän. Ihanteellinen sisälämpötila on 21 astetta, sanovat asiantuntijat, mutta täytyy kyllä sanoa, että minua ainakin palelee. Jotenkin on vaikea uskoa, että tuo yksi aste muuttaisi tilannetta. Mittarikaan ei voi olla rikki, koska juuri ostin sen.

Sadepäiväpuuhaa

Sateinen lauantai ja onnettomat omenapuut nurmikon keskellä.

Iskä-pappa kutsuttiin kaatamaan ei-toivotut omppupuut.

Omenapuun palvelusaika on päättynyt.

Mitäpä sitä sateisena lauantai-iltapäivänä muuta kuin kaatelee pari omenapuuta. Puut olivat sairaita eikä niissä ollut omenoita. Sitä paitsi ne olivat muutenkin väärässä paikassa.

Innostuin iltapuhteiksi asentamaan vaatehuoneeseen tarjouksesta ostetun muovimaton, joka on sisustussuunnittelullisesti aikamoinen hazardi-elementti; harkitsematon väritykseltään ja kuvioinniltaan, mutta ajaa vähemmän näkösällä olevassa tilassa asiansa. Ja olihan se halpa.

Tunnin ähellyksen tuloksena ruudukot asettuivat lattialle aika mallikkaasti, ja ihan ilman miestä.

Pakotettu tunnustamaan

Hämmästyksekseni sain jo toisen tunnustuksen vähän ajan sisään, joten eihän se auta kuin alkaa tunnustelemaan.

Tunnustan, että vaikka olenkin kasvissyöjä, syön silti naudan paistijauhelihaa ja verilettuja. Lisäksi käännän vessapaperirullan aina pyörimään ulkokautta, en kuori koskaan perunoita, enkä pese hampaita joka päivä. Lempipaikkani maailmassa on rapakon takana ja olen ihastunut helikoptereihin.

Jatkohaaste lähtee seuraaviin blogeihin:

Hansun Blogi

Suomalainen Floridassa

Hirsiakan Päiväkirja

Vilijonkka ja Tyttäret

Puhti

Villa Inkeri 

Väsylä 

Lähetä tunnustus eteenpäin seitsemälle blogille ja tee itsestäsi seitsemän tunnustusta.

Sohva tantereella

Aivan kuin keijukainen olisi heilauttanut taikasauvaa, huiskis vaan ja seuraavassa hetkessä kannoimme jo sohvan ja maton olohuoneeseen. Vähän orvon näköisinä siinä yksikseen ovat. Vielä kesäkuussa entisessä kodissamme ne täyttivät olohuoneen ääriään myöten.

Laminaatin asennustyön valmistumisen myötä loppuivat paljon pölyä tuottavat työvaiheet ja kalusteiden asentaminen paikoilleen on siis voinut hiljalleen alkaa.

Uudessa keittiössä on mukava puuhastella, olkoonkin ettei se vielä valmis olekkaan. Välitilaan on tulossa punainen kaakeli Italiasta ja lattialle tilasin tumman ruskeaa alligaattorikuvioista muovimattoa Tanskasta. Saksalainen liesituuletin odottelee pahvilaatikossa asentajaa.

Ylistys astianpesukoneelle! Se on lempikodinkoneeni tällä hetkellä. Leirielämän askeettisuus on muisto vaan.

Kokonaisuudessaan remontti on aika pahasti vielä kesken, vaikka kalusteiden sisäänkanto muuta antaakin ymmärtää. Innokkuutemme tässäkin asiassa on lähellä yliampumista. Minuutti laminaattiukon poistumisen jälkeen lattialla oli jo matto...  Joku järkevämpi tekisi kaiken tai ainakin suurimman osan ensin valmiiksi. Ei liene epäselvää ettemme kuulu heihin.

Sähkötyöt valaistuksen osalta ovat kokonaan tekemättä, listoja ja jopa puolikkaita seiniäkin puuttuu, kaikki tapetit on tilattu, muttei vieläkään saapuneet, vessaa ja eteistä ei ole edes aloitettu, muutama ulko-ovi on pakko vaihtaa, keittiö on vaiheessaan ja moni muukin asia, joita nyt heti en muista, puhumattakaan niistä asioista, joita emme ole vielä huomanneet.

Perheen jäseniä vuorotellen kiusaava nuhakuume on verottanut remontti-intoa. Itse olen taudin ensimmäisessä kolmanneksessa pisteleviän kurkun ja tukkoisen nenän vaivaamana. Puolitehoisena laapottelin rappusia ylös alas kanniskellen tavaroita entisestä leiristä yläkertaan.  Kun kantamukseni oli ylivoimaisen voimattomuuden takia vähentynyt niin, että yhdellä kantokerralla toin mukanani vain vatkauskulhon ja leipäpussin, luovutin ja mätkähdin sängylle huilailemaan. Ehkä tämän sotilaan on parasta hetkeksi jättäytyä sodasta sivuun.

Yövalo

En enää muistanut miten kuu valaisee pimeässä. Kaupungin ja taajaman vähäisissäkin katuvaloissa, talojen ja liikenteen kajossa,  tuo ihmeellinen valoilmiö jää vääjäämättä huomaamatta. Kuun kajo pilkkopimeässä yössä on hämmästyttävän voimakas. Roskisreissu kuun kumotuksessa oli jännittävä ja lumoava, lopulta pelottava. Paluumatka roskikselta kotiovelle kävi juosten pikkiriikkisen paniikin puristaessa rintaa. 

Nukkumaan mennessä telkkarin tuttu valo rauhoitti kaupunkilaissielua, joka tarkoituksella jätti toosan päälle unta vartioimaan.

Maku vs maku

Että osaa viisivuotiaalla jo olla vahva mielipide sisustusasioissakin. Se mikä äidin mielestä on tyylikästä, on lapsen mielestä tyhmää. Se mikä lapsen mielestä on ihanaa, on äidin mielestä liian räikeää ja mautonta. Emme päässeet yhteisymmärrykseen kangaskaupassa ja niimpä lähdimme ihan vain ruokaostoksille markettin.

Ruokakaupan kassojen jälkeen ulosmenokäytävällä Hemtexin houkutuskorit  mahtavine aleineen pysäyttävät lähes tulkoon aina, ja niin nytkin. Korissa oli neljä kappaletta erivärisiä parittomia verhoja. Tyttö nuoleskeli kaupasta ostattamaansa mehujäätä ja maiskutuksen keskeltä kuului että no ota sitten nuo. Ja niin otin nuo ja hintakin oli kohdallaan. Äidin ja tyttären yhteispelillä löysimme kuin löysimmekin molempia tyydyttävän ratkaisun verhokiistaan. 

Tytön leikkihuone

Näkymä tytön leikkihuoneesta nukkumahuoneeseen

Pihatie

Jännittävät jatko-osat verhokangas -operaatioon on tulossa muiden makuuhuoneiden osalta. Pojallakin taitaa olla sanansa sanottavana. Eteinen, olohuone, toimisto ja ruokatila-keittiö eivät vielä ole verhojenripustuskunnossa. Näiden osalta ei sitten tarvitsekkaan käydä neuvotteluja kenenkään kanssa, minulla on itsevaltiaan vapaat kädet. Mies voi jotain mukista, mutta tottuu ajan kanssa.

Verhojen lisäksi makuuhuoneisiin on jo kannettu joitakin kalusteita. Ensimmäinen yö omassa sängyssä uudessa kodissa on lähempänä kuin koskaan!

Pojan sänky saatiin kasattua.

Vanhempien makuuhuoneessa ollaan vielä voimakkaasti vaiheessa.

Hope Bubble

Remontin aloittamisesta koululla on nyt kulunut kuusi viikkoa ja uskokaa pois, tänään pesin jo makuuhuoneiden ikkunoita! Muutto makuuhuoneisiin voi pian alkaa!

Niin vastentahtoista kuin ikkunoiden pesu tavallisesti onkin, niin mahtava oli fiilis tänään ikkunoiden kanssa puuhastellessa. Ulkopuoliset ikkunat pokineen ovat vanhoja, lasit puhallettuja. Pokat ovat restaurointia vailla, eikä näin ollen ensi kesänäkän tule tekemisen puutetta.

Puhalletut ikkunalasit ilmakuplineen ja aaltoineen ovat ihania, mummolamaisia, vähän kuin satukirjasta, jossa lapset kurkkivat ikkunoista talven pakkaseen nähdäkseen vilahduksia tontuista.

Sisäpokat ja -lasit ovatkin sitten uudempaa tuotantoa ja ihan hyväkuntoiset; ehkä jonkinlaista paikka- ja huoltomaalausta voi niiden kanssa harjoittaa mahdollisen "mitähän sitä tekis" tilanteen sattuessa. 

Ikkunanpesuvedestä pompsahtelevissa fairy-palloissa oli onnellinen toivon pilkahdus remontin valmistumisesta. Tekemistä ja kaikenlaista viimeistelyä tulee toki riittämään vielä senkin jälkeen, kun olemme tiloihin muuttaneet.

Yhtään liioittelematta, olen totaalisen täydellisen kyllästynyt leirielämäämme, sekasotkuun ja jatkuvaan tavaroiden penkomiseen muuttolaatikoista, jotka ovat jatkuvan penkomisen seurauksena yhtä mylläkkää; muuttotavaroiden väliaikaissäilytystilana toiminut liikuntasali näyttää lähinnä kaatopaikalta; vain lokit puuttuu!

Kellarikerroksessa ei ole muutenkaan mitenkään mukavaa ollut asua. Kesähelteiden hiivuttua on syksyinen koleus hiipinyt leiriimme, varsinkin öisin. Emme ole vielä tehneet päätöstä lämmitysjärjestelmän suhteen ja olemmekin säästeliäästi käyttäneet säiliössä olevaa öljytilkkaa. Vanha 50-luvun valurautakattila, joka on alunperin tarkoitettu halkojen polttamiseen, uhkaa poltella arvokkaan öljymme enimmäkseen harakoille.

Palatkaamme takaisin ikkunanpesuun. Askare on varsin työläs ja aikaa vievä. Kovin usein en sitä toimita, korkeintaan kaksi kertaa vuodessa, ehkä kerran. Epäilys pesukertojen harvenemisesta entisestään hiipi mieleeni tarkemmin tarkastellessani koulun ikkunoiden kokoa ja varsinkin määrää. Pesupinta-alaa on varmaan tuhat neliötä! Jottei epätoivo saisi heti kättelyssä valtaa, olikin mukava aloittaa urakka juuri makuuhuoneiden pienemmistä ruutuikkunoista.

Ja huomenna lähdemme tytön kanssa kangaskauppaan.

Maisemapsykologiaa

Mieleni laatu on luonteeltaan sellainen, että se tarvitsee aika ajoin rauhoittumista; vaan eiköhän jokaisen.

Koulun ympärillä olevat meditatiiviset peltomaisemat ovat osittautuneet juuri sellaisiksi, joilla helposti stressaantunut remontoija ja leirinjohtaja mielellään viilehtää hermojaan. Kaiken toiminnan ja kuhinan keskellä voi hetkeksi hiljentyä tarkkailemaan ikkunasta maiseman suuruutta ja toisaalta sen yksityiskohtia.

Tänään huomasin että pellolla oli alkanut puinti. Maisemapeltomme muuttaa muotoaan ja näin tarjoaa taas uutta tutkittavaa.

Kaaoksen kukkija

Ihme on tapahtunut!

Blogiani seuranneet muistanevat anopilta saamani kliivian, tuon uhkeasti kasvavan ja kauniisti kukkivan kasvin, jonka rauhallinen olemus lohduttaa allekirjoittanutta leirinjohtajaa.

Aikansa kukittuaan leikkasin kliivian kuihtuneet aikaisemmin oranssit kukat pois ja jos totta puhutaan, unohdin koko kasvin sen tien. Nyt viikkoja myöhemmin yhtäkkiä havahduin verhoja kiinni laittaessa, etten ollut kastellut ikkunalaudalla olevia kasveja koko aikana. Asian laitaa korjatessa ja kasvien saamia vaurioita tarkemmin tarkastellessa havaitsin, että samainen kliivia oli aloittamassa uutta kukintaa; jämäkkä kukkavarsi oli täynnä vihreitä nuppuja!

Voi kumpa saisin siirrettyä tuon sitkeän kanssamuuttajan vielä kukkivana sen arvoiselle paikalle

uuden olohuoneen avaraan valoon!

Työmaakoppi

Pakko tehdä välillä töitäkin. Väliaikaistoimistonani toimiva varastokoppi ei innosta minkäänlaiseen toimintaan. Kaikki kirjanpitoon, laskutukseen ja palkanmaksuun tarvittava materiaali on pöytäkoneessani, eikä miellyttävämpi läppäri, jolla voi työskennellä vaikka sängyssä, tule kysymykseen tässä asiassa.

Kuittien lajittelua ja kaikenlaista muutakin toimistollista organisointia on rästissä remontin viemän huomion takia. Yksi levyn kansikin pitäisi pikaisesti suunnitella ja inspiraatio on ihan hukassa tuossa ahtaassa epämääräisessä työskentely-ympäristössä.

Missä on se avara pihamaanäkymä, jolla tuuli tanssittaa puista irronneita lehtiä? Entä satavuotiaan tammen vartioima hiekkatie mutkineen, rauhoittava taulumainen maalaismaisema, joka toimistoni ikkunasta pitäisi avautua?

Toimistonurkkaukseni on koulun kaikista tiloista kaikkein keskeneräisin. Sillä alueella on vielä pakkelointia ja hiomistakin tiedossa. Hurraa, ei kun koppiin vaan ja työn iloa!

Kuka pelkää kummituksia?

Valaistus on asuinkerroksessa vielä keskeneräinen. Alkuperäiset loisteputkirivistöt on suurimmaksi osaksi poistettu ja korvaavaa valaistusta ei ole asennettu. Yöllä on hauska käydä taskulampun valossa hiippailemassa, kun ulkoakaan ei kajasta katuvalot, eikä naapuritaloja näy . 

Äkkiseltään voisi luulla että monen aavejahti pimeässä, isossa koulussa lukuisine huoneineen ja käytävineen, vintistä puhumattakaan, pelottaisi.

Päivällä niin arkiset ja tavanomaiset esineet muuttuvat taskulampun kelmeässä valossa aivan kuin eläviksi. Maalipurkin kansi kohoilee hiljaa, niin kuin rintakehä hengityksen voimasta. Tikkaat laahustavat ilman päämäärää käytävällä, törmäilevät laudanpätkiin, jotka säikähtäneenä pinkaisevat pakoon ja katoavat koloihinsa. Kompressori on kuin jokin kummallinen, nälkäinen eläin saalista vaanimassa.

Tosiasiassa minua ei pelota lainkaan. Koulu on herättänyt alusta asti voimakasta luottamusta ja yhteenkuuluvuutta, eikä edes yön pimeys pysty sitä muuttamaan. Yhtään kummitusta en ole hiippailureissuillani vielä tavannut, vaikka olisin kyllä halunnut. Ehkä mielikuvituksessani on kuitenkin vielä parantamisen varaa.

Maalin käryä ja pullan tuoksua

Tuntuu kuin maalaaminen ei loppuisi ikinä. Suussa maistuu Tikkurila ja jalkapohja on vaihtanut väriä maalikaukaloon osuneen harha-askeleen johdosta. Apujoukkoja on kutsuttu koululle maalaustalkoisiin asian edistämiseksi. Seinäpinta-alaa riittää, maaliakin saa lisää kaupasta; saako jaksamista?

Ilman punaisia tapettejani kovin lumivalkoinen asuntomme sai raikkaan väripilkun, kun poika maalasi huoneensa seinän siniseksi. -Sonicin siniseksi, sanoi maalaustyöstään ylpeä poika.

Maalausten lomassa saapuivat myös keittiökalusteet. Nekin on ehditty jo asentaa ja hyvältä näyttää. Itse asiassa melkein kaikki kodinkoneetkin odottelevat keittiön nurkassa sopivaa hetkeä tullakseen asennetuiksi. Tytön huoneessa on aloitettu laminaatin laitto.

Tapettikaupastakin soitettiin. Olivat löytäneet jostain kätköistä eteisaulaan kaavailemaani vaalean ruskeaa tapettia, mutta yhtä rullaa vähemmän kuin olin tilannut. Jos kuitenkin haluaisin kaikki rullat, tilausaika olisikin aikaisemman 7 viikon sijasta peräti 3 - 7 kuukautta! 

-Tapettimies varmaan kiittelee saamastaan haasteesta vajaamääräisen tapetin ja täysimittaisen eteisaulan kanssa.

Korjautimme lasiliikkeessä rikkoutuneet vintti-ikkunat ennen povattua viikonloppumyrskyä. Tällä kertaa olemmekin edellisen myrskykokemuksen karaistamina paremmin varustautuneet erilaisiin luonnonilmiöihin. Taskulamppuja ja kynttilöitä on varastossa, ikkunat ovat ehjät ja kahvat tallessa.

Remontin edistymisen lisäksi kaikenlaista muutakin mukavaa on tapahtunut. Esimerkiksi se, kun naapurin rouva oli tuonut poissaollessamme tervetuliaistoivotuksena korvapuusteja. Hänelle tiedoksi, että tarjoan vastavuoroisesti mustikkamuffinssit ja kahvit koulullamme puitteiden niin salliessa. 

Jotta tekeminen ei loppusi, ostin viikatteen. En muista olenko koskaan edes sormen päällä koskenut viikatteeseen, mutta muistan vieläkin sen pahaenteisen äänen, kun pappa tikkusi hiontakivellä viikatteen terää. Miten luontevaa ja helpon näköistä olikaan, kun pappa kaatoi viikatteella pellon heinää; huis hais vaan.
Samaa ei voinut sanoa minun ensikosketuksestani viikatteeseen. Aikani ähellettyäni tajusin heiluttaneeni terää väärin päin; ilmankos heinä ei kaatunut! Ei se kunnolla kaatunut sittenkään, vaikka jotenkin olin tajuavinani viikatoinnin toimintaperiaatteen. Paksummat ruohovartiset horsmat ja muut kaatuivat kivasti, mutta heinä luisui terän ali lähes vahingoittumattomana kuin vesi sorsan selästä.

Tämä maalaistouhu vaatii harjoittelua.

Pakko saada

Kävin tilaamassa huolella valitsemani tapetit.

Tapettien etsintätaival ei ollut helppo. Koko kesän olen selaillut tapettikokoelmia, läpikahlattu on hesat ja netit. Monesti tuli mieleen että itsekkö pitäisi painaa.

Ne oikeat olivat lähempänä kuin uskoinkaan; lähimmän mahdollisen rautakaupan mallikirjasta ne löysin. Myöhemmin minulle soitettiin kaupasta, että tapetteja ei ole Suomessa varastossa eikä muuallakaan Euroopassa, eikä edes Amerikassa tehtaalla; uusia eriä aletaan vasta painamaan. Arvioitu toimitusaika on 7 viikkoa, voi mennä kauemminkin, kiva. Se siitä merta eemmäs sanonnasta.

Tapetoitavat seinät ovat jo siinä kunnossa, että ne olisi voinut päällystää vaikka heti. Nythän ei kuitenkaan ilman tapetteja voi, sillä haluan juuri nuo vielä painokoneesta tulemattomat, haluan ne nyt entistä enemmän, haluan ne palavasti.

Eteisaula ja toimistonurkkaus

Ruokailutila

Eteinen

Lumivalkoinen jää kärsimättömästi odottelemaan näitä herkullisia punaisia.

Myrskyn silmässä

Tänä kesänä yleisimmät puheen aiheet ovat olleet helle ja hirmuiset ukkoset. Me täällä Karhissa olemme hikoilleet mutta kummallisesti säästyneet ukkosmyrskyiltä, paitsi eilen. Hetki ennen myrskyä ilma muuttui oranssiksi ja takapihan rypsipelto näytti kuin olisi ollut tulessa. Taivaan jakoi vaaleaksi ja tummaksi lilaksi valkoinen viiva, joka liikkui silmin nähden lujaa vauhtia. Viivan tultua kohdalle se alkoi. Lapsi kysyi että tuleeko nyt maailmanloppu.

Sähköt katkesivat ja koulu natisi ja rutisi kuin vanha laiva sateen piiskatessa ikkunoita ja tuulen iskiessä hirsiseinään. Remonttikerroksessa oli muutama ikkuna auki ja meidän aikuisten oli kiiruhdettava sulkemaan niitä lasten paetessa hädissään varastokoppiin.  Vaatehuoneen ikkuna oli rävähtänyt kokonaan auki ja ennen kuin ehdimme sulkea sen, vettä lainehti kynnyksiin asti lattialla. Kellarikerroksen ovien alta purskusi vettä kuin suihkusta. Oliko laivamme uppoamassa?

Suurista ikkunoista jatkuvasti välkkyvä salamoiden valo, tuulen riepottemien puiden aavemaiset varjot ja myrskytuulen ujellus olivat kuin katastrofielokuvasta ikään.

Kukaan ei nukkunut sinä yönä. Kynttilän ja taskulamppujen valossa pötkötimme vierekkäin patjoilla ja nukahdimme kun myrsky joskus laantui.

Elämysostoksilla

Pakko kertoa tämä juttu:

Lapset eivät tienneet mikä on kauppa-auto,  minä sentään tiesin, sillä olen sellaisessa lapsena mummon kanssa käynyt. Autoa odoteltiin maitolaiturilla istuskellen ja jalkoja laiturin reunalla heilutellen. Jokaisella kerralla mummo osti meille lapsenlapsille kauppa-autosta kettukarkkeja. Kävelymatka takaisin mummolaan pellon poikki taittui kumman joutuisasti. Se johtui tietenkin kiivaasta makeanhimosta.

Meidän tiellä Karhinkulmallakin käy kauppa-auto. Tuota kummalisuutta lähdimme eräänä päivänä koko perheen voimalla odottelemaan, ja niin se sitten sieltä mäen nyppylän takaa kurvasi paikalle,  ihan ajallaan.

Eksoottinen ostoypäristö sai miedät ostamisen kiihkoon ja ostoskoriin kertyi heräteostoksia. Piti ostaa vain jotain limsaa, mutta kohta kori oli täynnä kaikenlaista, tarpeellista, mutta jo aikaisemmin päivällä marketista ostettua.

Kauppa-autokauppias  seuraili kohteliaasti hiljaa, mutta takuulla huvittuneena, kun ihastuksissamme huudahtelimme arvioita myymälän valikoimasta.

"Hei, täällähän on Pepperiäkin!" huusi joku.  Niimpä, sitä kun ei aina saa edes kaupasta. Myöhemmin vähän harmitti etten hössötykseltäni huomannut ostaa lapsille kettukarkkeja.

Arboretum parvus levis

Tuomionsa saaneen puutarhani perällä on pieni metsikkö. Sanon sitä kunnioittavasti metsiköksi, vaikka todellisuudessa se on vain pikku läntti maata, jolla kasvaa pari puuta. Olkoonkin niin, silti se on aarteeni. Radikaalit pihanmuokkausmenetelmät eivät yllä metsikköön, koska olen pyhästi päättänyt vaalia sitä kuin parempaakin luontokohdetta.

Metsikössäni kasvaa vanha tammi, melkein yhtä vanha saarni, nuorempia haapoja, raitoja ja lehmus sekä tavallisia koivuja, pihlajia, nuoria vaahteroita ja pari isoa kuusta. Lisäksi siellä on ainakin saniaisia ja mustikoita. 

Maasto on vaikeakulkuista vuosien vapaan vesakoitumisen takia. Innokaana uudesta metsänhoitajan roolistani, päätin kesken kaiken kiireimmän remontin lähteä metsikkööni tekemään vähän ropseja.

Aseenani oli uudehko pokasaha ja metsähommiin menevän rempseästä askeleesta päätellen myös runsaasti ylimääräistä energiaa.  

Pari tuntia myöhemmin tammen alla oli kuin olikin aimo kasa kaadettua vesakkoa ja yksi rättiväsynyt metsuri. Siinä tammen alla silloin viisaasti päätin, että nyt enimmän innostuksen jo laannuttua, oli aika kutsua paikalle oikeampi metsuri ja tehtävään paremmin soveltuva moottorisaha.

Itse voisin siirtyä metsäni virkistyskäytön tarjoamiin rauhoittavimpiin toimiin. Lapseni olikin jo rakentanut huteran majan kaatamastani pajukosta. Aurinko paistoi niin kauniisti, eikä hyttysiäkään ollut.

Silmänlumetta

Remontin paras vaihe on tietenkin remontin loppuminen, mutta on maalaaminenkin mukavaa. Sitä minäkin osaan, kai, ja olenkin tehnyt pitkiä päiviä normaalit arkiaskareet mukaan lukien. Leirielämä ei rasita kun ei sitä ehdi viettämään.

Maalikauppa on aina kiva paikka.  Miten ihania ovatkaan ne sävyittäin lajitellut maalien värikarttalastut ja inspiroivat maalausoppaat ja -esitteet. Kuinka monta kertaa olenkaan kauppiaan kiusaksi ottanut mukaani tukuttain värilastuja vaikka en ole ollut edes mitään maalia ostamassakaan. Roskapussiihan lastut lopulta aina päätyvät, kuin karkkipaperit.

Tällä kerralla olin kuitenkin oikeasti ostamassa maalia, mutta pakonomainen kiinnostukseni värisävylastuihin väistyi näkökenttäni vallanneen uuden maaliesittelytelineen takia. Valkoistakin valkoisempi sisäremonttimaali, luki isolla telineen kyljessä, ja esimerkkimaalaus laudanpätkällä oli häikäisevä. Ero tavanomaiseen valkoiseen oli kuin kyseessä olisi ollut vallan eri väri. Liiallisia ylistyssanoja välttääkseni, sanotaanko nyt sitten ihan vain että koin ihastumisen tunteen, ja niin mukaani lähti 30 litraa Lunta, näin aluksi.

Tähän Lumi intoiluun sisältyy kuitenkin pieni lumetuksen kaltainen jippo, sillä kodistani ei ole tulossa vain valkoista.

Elokuun eka ajatus

 

Uusi kuukausi alkoi sillä, että itsekseni istukselin pääsisäänkäynnin edessä olevilla rappusilla ja katseellani mittailin niin sanottua puutarhaani. Tarpeeksi tuijotettuani totesin, että siinä ei ole mitään muuta hyvää kuin hieno valkoinen lipputanko. Semmoista minulla ei ole aikaisemmin ollutkaan, enkä edes tunne ketään jolla olisi ollut.  Lippu pitäisi kyllä ostaa, ellei sitten pesetytä sitä ullakolta löytynyttä sodanaikaista.

(Hähää, eivät kunnan huutokaupiaat löytäneet sitäkään, kun ryöväsivät ullakkoni arvotavaroista!)

 

Puutarhassa on neljä omenapuuta, joissa yhdessäkään ei ole omenoita, ainoastaan kääpiä. Puna- ja mustaviinimarjapensaita on kahdessa rivissä vaikka kuinka monta, mutta oikeastaan tarvitsisin vain yhden kutakin laatua, ja karviaspensaan, ihan elämysmielessä vaan. Loput puutarhasta onkin sitten ylipitkää nurmikkoa, pajukkoa ja rytömaata, jossa kasvaa kaikenlaista sekalaista. Lupiinit ja horsmat, niin kauniita kuin ovatkin, eivät kuitenkaan ihan keskelle pihaa sovi, nokkosista ja takiaisista puhumattakaan.

Radikaalisti kaivinkoneella koko helahoito  ei kun matalaksi vaan!

Paitsi lipputanko.