keskiviikko 4. elokuuta 2010

Silmänlumetta


Remontin paras vaihe on tietenkin remontin loppuminen, mutta on maalaaminenkin mukavaa. Sitä minäkin osaan, kai, ja olenkin tehnyt pitkiä päiviä normaalit arkiaskareet mukaan lukien. Leirielämä ei rasita kun ei sitä ehdi viettämään.


Maalikauppa on aina kiva paikka.  Miten ihania ovatkaan ne sävyittäin lajitellut maalien värikarttalastut ja inspiroivat maalausoppaat ja -esitteet. Kuinka monta kertaa olenkaan kauppiaan kiusaksi ottanut mukaani tukuttain värilastuja vaikka en ole ollut edes mitään maalia ostamassakaan. Roskapussiihan lastut lopulta aina päätyvät, kuin karkkipaperit.

Tällä kerralla olin kuitenkin oikeasti ostamassa maalia, mutta pakonomainen kiinnostukseni värisävylastuihin väistyi näkökenttäni vallanneen uuden maaliesittelytelineen takia. Valkoistakin valkoisempi sisäremonttimaali, luki isolla telineen kyljessä, ja esimerkkimaalaus laudanpätkällä oli häikäisevä. Ero tavanomaiseen valkoiseen oli kuin kyseessä olisi ollut vallan eri väri. Liiallisia ylistyssanoja välttääkseni, sanotaanko nyt sitten ihan vain että koin ihastumisen tunteen, ja niin mukaani lähti 30 litraa Lunta, näin aluksi.


Tähän Lumi intoiluun sisältyy kuitenkin pieni lumetuksen kaltainen jippo, sillä kodistani ei ole tulossa vain valkoista.

4 kommenttia:

Sesse kirjoitti...

No mitäs aiot sitten maalata :)

Seija kirjoitti...

Sävytätkö itse sen maalin vai oliko se oikea heräteostos? :)

Seepia kirjoitti...

Eka kertaa käymässä blogissasi ja voi ihanaa millainen projekti teillä ja vielä melkein naapurissa :)

Jään mielenkiinnolla seuraamaan!

Ja jaksuja rempan keskelle!

KARHIN KOULU kirjoitti...

Lähden vastavierailulle blogiisi... Hauska tutustua! :)