perjantai 24. kesäkuuta 2011

Kannatti marista


Niinhän siinä sitten kävi että läiskäsivät kivan sään juhannusaatoksi. Vielä iltapäivällä satoi kuin saavista kaataen, mutta ilta aukeni kauniina ja leppoisana. Niin kuin aina ennenkin, perheemme muusikkomiehet lähtivät töihin ja me tytöt jäimme kotiin virittelemään grilliin valkeaa ja pötköttelemään aurinkotuoleille. Nakkien mustuessa liekkien loimussa ja pikkulintujen laulaessa koivun oksalla, oli olomme oikein mukavaa ja auvoisaa. Säiden aikaisemmin aiheuttama lievä masennus oli tipotiessään.


Piharakennuksessa toimi ennen koulun puukäsityöluokka. Sinne koulutoiminnan loputtua jääneet puukässätarpeet ovat olleet oivaa materiaalia makkaranpaistopuuhissa. Tällä kertaa juhannusherkku paistui mm. hiomapalikan voimalla.








Piharakennuksessa on nykyään pojan bänditreenikämppä. Rekvisiitta on sen mukainen. Äidillä ei ole ollut siihen sanomista, enkä tiedä olenko muutenkaan hirveän tervetullut sinne vakoilemaan. 






No mutta takaisin keskikesän juhlintaan, joka jatkui myöhemmin infrapunasaunan, lettujen ja mansikkahillon voimalla. 

Karhin koulu toivottaa kaikille lukijoille mukavaa Juhannusta!











1 kommentti:

Saila kirjoitti...

Mukavaa Juhannusta! Ja voi pojat ku on poitsulla makee treenikämppä! On varmasti kaverit kateellisia! ;)