lauantai 16. huhtikuuta 2011

Apuu-va!



Viisitoista plus-astetta ulkona sai minut innokkaasti tarttumaan vesuriin ja aloittamaan pihamaapöpelikön raivauksen.  Tuntien työskentelyn jälkeen innostus muuttui epätoivoksi ja lopulta vähintään keskivahvaksi masennukseksi. Maapohjaa tarkemmin tarkastellessa ei voi ymmärtää miten siinä koskaan voisi kasvaa tasainen nurmikko. Kuollutta kasvimassaa ja juurakoita on tonneittain!

Ihan ykkösiä ei kannata näissä hommissa päälle pukea.

Tuohon mulppasin.


5 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Ihan sama surkeus on meidänkin pihallamme. Minä luotan anopin tietämykseen. Hän kun on onnistunut raivaamaan umpimetsäisen rantatonttinsa huiman kauniiksi, kukoistavaksi puutarhaksi.

Ihan yhdessä kesässä me tuskin saamme omaa pihaamme katseenkestäväksi.

Laura kirjoitti...

Kaskeaminen tuskin onnistuu kovin lähellä taloa, kaivinkoner kuorimaan pintamaa pois taitaa olla ainoa vahtoehto...

SuperSanna kirjoitti...

Kylläpäs sattui, samoissa hommissa mekin oltiin eilen :) Meidän eka tavoite on saada kaikki ylimääräiset puut pois ja suuri toive, että asiat jotenkin selkenis sen jälkeen. Ihan samalla tavalla innosta epätoivoon mentiin, iso kasa katkottuja puita ja pöpelikköö jäi käteen, ei oikein muuta!

AnnaRiikka kirjoitti...

Meillä myös samat puuhat; innolla sunnuntai aamulla läksin leikkaamaan omenapuita ja siistimään pionipenkin ympäryksiä. Omenapuita leikatessa kyllä meinasi ranteetkin aueta ja (ennemmin kuin oksat taipua harvennussaksilleni..) epätoivo oli kyllä käsin kosketeltavissa, mutta jästipää savolainen kun olen niin sain homman tehdyksi..

Pionipenkin ympärysten muokkaus on vielä kesken, sitä ihanuutta kun on 8 metriä edessä. Ehkä ne ranteet aukeaa sen tuoksinnassa :)

KARHIN KOULU kirjoitti...

Hyvä, en ole siis yksin savotoineni...!