Nykypäivänäkin oma huone, omasta asunnosta puhumattakaan, on monelle edelleen ylellisyyttä. Vielä on hyvin muistissa kaupunkikaksion ahtaus viisi vuotta sitten kun tyttäremme syntyi; 48,5 m² ja nelihenkinen perhe sekä iso koira. Vaikka sopua olisi ollutkin, sijaa ei. Vaipat vaihdettiin printterin vieressä, ruoka syötiin sängyssä, samaan aikaan ei voinut pestä pyykkiä ja käydä suihkussa, koira rötkötti aina tiellä, kaikki nukkui olohuoneessa samalla king size jenkkipatjalla, telkkaria piti aina katsella ilman ääntä ettei lapset heränneet ja sitä rataa.
Tällaiset olivat yhteisen remonttitaipaleemme lähtökohdat. Kolme erilaista kohdetta myöhemmin olemme nyt tilanteessa, jossa asumiseen liittyviä ylellisyyksiä ja unelmia on vihdoinkin helppo toteuttaa. Jokaisella on oma huone, tai kaksikin, tekemiselle, harrastuksille ja työlle on omat hulppeat tilansa. Remonttitaipaleella on otettu riskejä, tehty töitä ja ennen kaikkea uskottu onnistumiseen. Kaikkea sitä ja paljon muuta on vielä paljon edessä. Ja muistinko jo mainita: hikeä !
pojan huone
vanhempien huone
tytön huone
2 kommenttia:
On ihan totta, että luksusta se on. Olen miettinyt välillä, että onko tämä neliöiden määrä ihan turhuutta, pärjättäisiin niin paljon vähemmälläkin. Mutta toisaalta nyt, kun talo ei ole vielä kuitenkaan kokonaisuudessaan käytössä remonttien takia, huomaan tarvitsevani tilaa ympärille ja omia huoneita erilaisille toiminnoille. Olen siis kiitollinen jokaisesta huoneesta, jokaisesta neliöstä.
Harmillinen homma tuo vesivuoto. Uusi oviaukko vaikuttaa hyvältä ratkaisulta, ihanat nuo hirret.
Kauniit avarat huoneet!
Lähetä kommentti