lauantai 11. syyskuuta 2010

Tyhjiin puristettu


Tiesittekö, että laiska suoritus on myös tietojenkäsittelyssä käytetty termi, joka tarkoittaa asian laskemista tai siihen reagoimista vasta kun siihen on tarvetta, ei aikaisemmin. Tehokkuus lisääntyy kun vältetään turhia laskusuorittuksia.


Tämän tarvepohjaisen suorittamisen mentaliteetti on pesiytynyt viime aikoina koulullemme ja hidastanut remontointi halukkuuttamme siinä määrin, että työt näyttävät pysähtyneen. Arkipäivän toimivuuden kannalta tarvittavat joka päiväiset tavarat ja kalusteet ovat paikoillaan, keittiön perustoiminnot pelaavat, telkkarit mölyävät neljässä huoneessa, pyykkäys toimii, suihku on ok,  jopa toimistopöytä oheislaitteineen on paikoillaan ja tärkeimmät mapit kaapissa siistissä rivissä.

Olo on kuin rannalle auringon paahteeseen huuhtoutuneella pesusienellä. Nyt kun pitäisi alkaa sisustamaan, järjestelemään tavarat kotoisasti paikoilleen, täyttää senkit ja kaapit yksittäistavaroilla, asetella tyynyt ja torkkupeitteet sohvalle, naputella tauluja seinille, puhumattakaan, että pitäisi tehdä valaisinostoksia, mattoja ja verhoja olisi myös hyvä hankkia ja paljon muuta, niin ei vaan jaksa.

Toisaalta mikään näistä toimista ei ole ehdottoman tärkeä juuri nyt.  Joskus kaikki on tehtävä, mutta vasta kun siihen on todellista tarvetta, ei aikaisemmin. Miten se menikään; tehokkuus lisääntyy kun vältetään turhaa toimintaa, siihen kai on uskominen.


2 kommenttia:

Hyvä Mieli kirjoitti...

Niinpä, jotkus asiat jää roikkumaan, kun ne ei ole aivan tarpeellisia... Mutta kyllä tapahtuu sitten, kun hetki on :O)

Seija kirjoitti...

Älä ota paineita sisustamisesta:) Nauti nyt hetki, kun olet saanut leirin purettua ja arkiasiat toimimaan. Kyllä se sisustusinto sieltä putkahtaa esiin kun enimmät väsyt on huilattu pois:)) Mukavaa sunnuntaita:)))