Tiedetään, tiedetään, tammikuun neljäntenä on aivan liian aikaista alkaa ajattelemaan kevättä! Tietoisena odottavan pitkästä ajasta ajattelin kuitenkin kevättä.
Räväkkä pakkanen oli saanut kuurankukat puhkeamaan lehdettömien puiden oksilla. Aina marraskuulta asti kertynyt hanki oli jo yli polven. Sinivalkoinen maisema olisi voinut olla lumoavan kaunis, jos olisin tullut tähän jostain kaukaa lämpimästä lomaillakseni vaikkapa viikon. Olisin ihastuksissani valokuvaillut huurteisia oksia, seurannut hangella tuntemattomien eläinten jälkiä ja rakentanut lasten kanssa lumilinnaa paleltumia pelkäämättä.
Arktisen ympäristön asukkaana ajattelin kuitenkin vain kevättä. Lumen peittämä maa kätkee alleen kivoja kevätprojekteja puutarhassa, jota ei vielä ole, mutta joka hiljalleen piirtyy mielessä luonnokseksi ja pian suunnitelmaksi, joka vaatii tulla toteutetuksi. Keväällä.
3 kommenttia:
Minusta tuo on toivorikkautta ja tulevaisuudenuskoa. Kesä kaikessa huumassaan tuntuu aina kuitenkin olevan vain yksi nopea lehahdus ja talvea tarvotaan aina niin loputtoman kauan.
Terveisiä meiltä!
Jos joulua voi suunnitella ja valmistella aina loppukesästä ja viimeistään syyskuusta, niin miksi kevättä voisi ajatella heti loppiaisen jälkeen? Ainakin täälä joululehdet vaihtuivat jo puutarhakirjoihin;)
Sirkku; terveiset takaisin ja mukavaa alkanutta vuotta!
Sari; osuit asian ytimeen!
Lähetä kommentti