Niinhän se meni, että kun minulta puolitoista viikkoa sitten poistettiin kirurgisesti viisaudenhammas, samalla minulta varastettiin tuon verran elämästäni aikaa kivun ja säryn hallitessa jokaista hetkeä. Toimenpide tuntui turhalta, sillä hammas ei ollut vaivannut mitenkään. Se löytyi sattumalta muun hampaiden huollon yhteydessä röntgenkuvassa; täysin puhjennut viisaudenhammas vaakasuorassa leukaluun suuntaisesti, ei näkyvissä. Kaipa siinä joku tulehdusriski oli olemassa ja kovasti suosittelivat pikaisesti hampaan poistamaan. Pikaisesti yli puolen vuoden toimenpidejonossa sain armon aikaa koettelemukselle.
Heti leikkauksen jälkeen olin sentään koko viikon töissäkin, no, särkylääkkeiden voimalla tietty. Leuan turvotus kuitenkin laski tasaisesti päivittäin ja mustelmakin katosi alle viikossa. Silloin ajattelin, että paraneminen oli hyvässä vauhdissa. Että kipu ja särky ovat kohta muisto vain.
Olin väärässä. Antibioottikuuri loppui sopivasti ennen viikonloppua ja turvotus lisääntyi saman tien. Käsi kävi särkylääkepurkeilla jo niin tiheään, että huoli yliannostuksen vaarasta sai minut aiheen tiimoilta googlettamaan.
Sehän se vasta varsinaisen huono idea olikin, sillä siitä alkoi kärvistely särkylääkkeiden säännöstelemisestä turvarajojen alittamiseksi. Vaan eivät alittuneet ja säryn lisäksi mieltä painoi nyt netistä löytynyt hajanainen ja varmaan enimmäkseen epäasiallinenkin informaatio särkylääkeyliannostuksen vaikutuksista ja kompikaatioista.
Juuri nyt tätä postausta kirjoittaessani, kello on puoli neljä aamuyöllä. Olen taas lääkinnyt itseni turvarajaa hipoen, selvästi riittämättömästi, sillä leukaa ja poskea jomottaa. Tuskin nukun, ehkä yritän tai surffailen netissä, odotan aamua ja pääsyä lääkäriin.
Nyt ei ole yhtään kivaa.
