Valpuri antoi meille kevään!

Työväen kansanjuhlaa on Karhin koululla vietetty puutarhuroinnin merkeissä. Kun ei ole haravoitu tai laajennettu kukkapenkkiä, sitten on grillattu nakkia ja makkaraa. Mummo teki suklaakakun, joka hotkittiin hetkessä. Varpushaukka kävi koivun oksalla ilmottautumassa myyräjahtiin. Sini- ja valkovuokot alkoivat kukkia kilpaa. Keväthän se on ja iloiset ajatukset ovat kanssamme!

Valkoinen Vappu.

Vapukas laajennusosa kukkapenkkiin.

Kato, vappumato!

Vappuretki lähimaastoon: Hämeenkylmäkukka bongattu!

Elämän merkkejä

Talvihorroksesta heränneiden ja ikkunoilla päristelevien kärpästen lisäksi ikkunalaudoille on ilmaantunut muutakin elämää. Esikasvatukset ovat mukavasti itäneet ja minä olen muistanut niitä vakituisesti kastella. Innostavaa elämää näkyi tänään pihallakin, kun aidan päällä keikuskeli västäräkki. Hyvältä näyttää!

Näyttää siltä, että nurmikolla ja varsinkin sen alla, on ollut elämää pitkin talvea. Lumen sulettua paljastui, että myyräpataljoona on mönkinyt nurmikolla oikein urakalla. Keot ovat kyllä sen verran kookkaita, että herää kysymys millaisia jättiläismyyriä maassa piileskelee. Minkälaisia jättiläisonkaloita ja -käytäviä nurmikon alla risteileekään?  Kännykällä otettu kuva vastavaloon on vähän huono, mutta näettehän tuon multakraaterin! Ja kokonaisen talolle asti johtavan kraaterijonon!

Hullun hommaa

Olen sinnikkäästi tehnyt pihalla kesää lapioimalla lumikasoja pienemmäksi ja levittämällä jäisiä kökkäreitä pitkin pihaa siinä toivossa, että ne sulaisivat nopeammin. Kesäntekijää onkin koeteltu, sillä ei ole tällä viikolla ollut aamua ettei maa olisi valkoisena ollut. Illaksi edellisen yön aikana satanut lumi on kuitenkin aina sulanut ja säätilanne onkin näin ollen pysynyt päiväkausia kutakuinkin muuttumattomana. Ollakko kevät vai ei? -Ei.

  Vilkaisu kalenteriin viittaa kuitenkin ihan muuhun ja niimpä rohkenin käydä keräämässä auraustikut pois. Ne repsottelivat rähjäisinä tien varrella mikä mihinkin päin kallellaan ja suurin osa taittuneena tai peräti poikki. Kärsineet kepit näyttivät juuri siltä, että olivat tehneet runsaslumisena talvena tehtävänsä.
Kun nyt talven merkkejä ruvettiin pois maastosta kerämään, saivat pulkat ja kolakin kyydin ulkovarastoon.

Jos kesän tekeminen pihalla ei ollut tarpeeksi hullua hommaa, aloitin sisällä lähes yhtä epätoivoisen ja päättömän toiminnan, nimittäin ruuvien ja naulojen lajittelun. Oikeastaan kyseessä on isomman urakkan vasta jäävuoren huippu. Utopistinen tarkoitus on nimittäin saada siivottua ja lajiteltua kaikki ympäri koulua, sisällä ja ulkona, olevat rakennustyökalut ja -tarvikkeet yhteen paikkaan ja kaikki omiin lokeroihin ja laatikoihin. Meillä on ainakin viisi sahaa, seitsemän vasaraa, 100 ruuvimeisseliä ja 10 000 naulaa ja ruuvia, mitä ihmeellisimpiä vempaimia ja väntimiä, eikä mikään niistä koskaan löydettävissä sillä hetkellä kun niitä tarvitsisi.

Kestin lajittelua kaksi tuntia. Sormet haisivat sinkituille nauloille vielä illalla saunan jälkeenkin. Toivoton urakka oli nyt ainakin aloitettu.

Kevätkonsertti

Melkein meinasi viikonloppu mennä piloille kun aluksi satoi vettä, sitten räntää ja viimein lunta. Yhtäkkiä tänään taivaalla näkyi kuitenkin sinistä, ja pilvet antoivat auringolle tilaa. Kaikki muuttui hetkessä. Pihalla alkoi kevätkonsertti.

Taitoni lajitunnistuksessa ovat vähäiset. Toisaalta samapa tuo ketkä lauloivat ja säestivät, ihanaa oli.

Hullaannuttava havainto

Sää oli taas harmaa ja vähän viileä. Mieli oli apea ja tunnelma lannistunut. Ihan kuin kevät ei tänä vuonna tulisikaan.

Ajelin kaupasta kotiin päin. Harmaantuneen lumen reunustama pölyinen tie kiemurteli kalpean maiseman halki. Kuollut näkymä herätti kysymyksen omastakin olemassaolosta.

Sitten se tapahtui! Silmäkulmassa vilahti keltaista! 

Auto kriiks seis, pikaparkkeeraus tien reunaan, kameralaukku olalle ja ryminällä ulos. Ojanpientareelle oli tullut kevät leskenlehtien muodossa. Olin ihan hulluna!

Just do it !

En osaa esikasvattaa.  Lukuisia kertoja olen sitä yrittänyt, mutta yksikään taimi ei ole kesää nähnyt. Olen todennäköisesti tehnyt kaikki mahdolliset virheet ja varmaan sellaisiakin, joita ei ennen minun esikasvatusyrityksiäni edes ollut olemassa. Luultavasti mitään en ole tekemistäni virheistä oppinut, sillä epäonistumiset ovat minulle edelleen mysteereitä. 

No, minkäs teet. Vaikka kevät ei ota tullakseen, oli markettiin  ilmaantunut siemenpussihylly. Se oli sijoitettu ovelasti kassan läheisyyteen kohtaan, jossa ostoksiaan maksamaan jonottava väkisinkin joutuu hyllykköä silmäilemään. On selvää, että puutarhan ystävä lankeaa sekunnin sadasosassa tämänkaltaiseen ansaan armotta. Liukuhihnalla olisi pian heräteostoksia.

Minulla on tapana mennä toimissani yleettömyyksiin. Juuri tästä ominaisuudesta johtui sekin, että pikainen ruokakauppareissu venähti  puutarhakierrokseksi vailla ajantajua. Marketista ostetut pari pussia kehäkukkia ja ruiskaunokkeja  eivät olleet selvästikkään riittäneet. Puutarhalla houkuttelivat kymmenen metriä pitkä siemenpussi-ständi ja moninaiset, sadat lajikkeet. 

Ostin älyttömän määrän siemenpusseja hintaa kyselemättä, mutta istutusvaiheessa iski nuukuus. Askartelinkin valtaosan istutusastioista sanomalehdistä.

Taimitötteröiden säilytysastiana toimiva kenkälaatikko on samoilla linjoilla kanssani. Tärkeintä ei ole määränpää vaan matka.

Kevät ikkunalaudalla.

Mainospala

Oma kehu haisee, ojennetaan tutussa vanhassa hokemassa. Entisaikojen yltiöpäisen nöyryyden ja itsensä vähättelemisen kahleesta vapautunut nykyihminen ilmaisee itseään estottomasti ja vailla häpeän tunnetta. Hän jatkaa hokemaa sivulauseella, vaan haiskoon.

Sijoittaisin itseni  näiden vastakkaisten ilmaisumuotojen puoliväliin. En ole hyvä haistattelemaan, vaikka toisaalta en osaa olla hiljaakaan. 

Karhin koulu ja minä olemme mukana Kariston uuden vuosikirjasarjan juuri julkaistussa ensimmäisessä osassa Puutarhamaailma 2012. 

Kirjassa olen itseäni taitavammassa ja kokeneemmassa joukossa. Tästäkin syystä on sanottava,  tämä kehu ennen kaikkea tuoksuu.

Pitelemätön punainen

Punaisen maalin oli lähes mahdotonta pysytellä aamukahvinjuontikeitaan pienellä seinänkaistaleella. Yhtäkkiä toimistonurkkauksen päätykin oli täynnä energiaa ja määrätietoisuutta.

 Maalipurkissa olisi vielä vähän jäljellä ja pääsiäispyhät edessä. -Mmm, mitähän sitä tekis?

Maalataan kylmä pois!

Eteiskäytävällä on vanha roskalavalta pelastettu vihreä nojatuoli, jolla rutiininomaisesti juopottelen aamun ensimmäisen kahvini. Nojatuolin vieressä on on niin ikään kaatopaikkatuomiosta täpärästi pelastunut polkuompelukoneen pöytä.
  Koska en ole käsityöihmisiä, itse ompelukoneen puuttuminen ei ollut ongelma ja niimpä vajaavaisesta laitoksesta tuli sittemmin kahvileipä- ja viherkasvipöytä. Jänittävin ominaisuus piilee pöydän alla, jossa toimiva polkumekanismi houkuttelee turhan päiväisesti vemputtamaan. Mieluiten vimmatusti.

Asiani ei varsinaisesti liitynyt aamukahvituoliini eikä jännään pöytään, vaan strategiaan selviytyä takatalvesta. Menin nimittäin maalikauppaan ja ostin punaista maalia.

Tuo Ikean 2,95 maksava pöytälamppu on nyt kyllä varsinainen sisustusmoka! Lupaan etsiä tilalle jotain sopivampaa!

Huhtikuussako humahtaa?

Vielä eilen haravoin takapihalle kaartuvaa rinnettä. Se oli silloin suhteellisen sula, vaan eipä ole enää.

Tämä oli näkymä lasten kouluunvientiaikaan aamulla. Kuvassa koti on tuossa kaikkein valkoisimmassa kohdassa, jossa lumi pyrytti vaakasuoraan ja minä melkein itkin!

Noita ja taitava taikaeukko Hilla Hapan

Lapsi läksi virpomaan tarkoin valikoituihin kohteisiin ja takuuvarmasti palasi kori täynnä herkkuja ja kaikkea muuta pääsiäiskivaa. Lapsuuteni kauhukuvat kylän kitsaiden mummeleiden antamista omenoista ja muista tylsistä virpomispalkkioista eivät toistuneet. Huolella ja ajan kanssa askarrellut onnenvitsathan tulee lunastaa asianmukaisesti. Nehän sentään tuovat saajalleen tuoreutta ja terveyttä koko tulevaksi vuodeksi!

No onkos meillä kevät?

Tänään ilma oli viileä ja lopulta satoi lunta. Pakottauduin ulos. Yllätyksekseni bongasin lumisen maiseman kätköistä pari kevään merkkiä. Kamerakännykkä oli mukana tallentamassa hämmentävää todistusaineistoa.

Kurahaalari-prinsessa haetutti fillarinsa varastosta. Selvä kevään merkki.

Lumitilanne ei vielä enteile kevättä, mutta leikkimökin seinustalla oli tulppaanit nousseet!

Tulppaaneja löytyi muualtakin; mikä ihana näky!

Lumi pilaamassa muutoin kaunista maisemaa.

Ihmeellinen valo kultasi lehtikuuset ja lämmitti naamaa.

Hetkeä myöhemmin tummanpuhuva pilvi ensin kasteli sateella, sitten kuorrutti pöpperölumella.

Aurinko paistaa ja lunta sataa, taitaa tulla kevät.

Antakaa kun minä välillä!

Lattialistan laittaminen on vähän helpompaa. Ei tarvita erityisiä hemmoja, ihan ite vaan. Edellisen kerran harrastin listoittamista vuosi sitten. Sitäkään hommaa en silloin vienyt ihan loppuun asti. Listoittamattomia pätkiä on ympäri taloa milloin mistäkin syystä. Loppuiko lista, eikö juuri tiettyä listaa juuri sillä hetkellä ollut rautakaupasta saatavana, tuliko muuta tekemistä, hiipuiko innostus, kuka tietää. 

Kaivoin listagiljotiinin esiin. Pienen epävarman alun, muutaman (joku 10 vai olisiko ollut puolet enemmän) väärin leikatun pätkän jälkeen homman idea ja tekniikka palautui hyppysiin, ja niin listoitus pääsi käyntiin. Ihan mukavaa puuhaa se oli. Kiva päivä.

Amatöörille pienikin lista luo omat haasteensa.

Ystäväni listagiljotiini.

Piste iin päälle

Homma jatkuu; niin blogissa, kuin koulun remontissakin. Ja elämässä muutenkin. 

Pitkä loma nollasi pollan, täytti sen uusilla ajatuksilla ja kotiin tuomisiksi maailmalta kulkeutui kosolti tuoretta energiaa. Täytyy varmaan joku postaus jossain vaiheessa aiheen tiimoilta tehdä. Kuvamateriaali on vielä muistikorteilla siellä täällä.

Myllätty listakasa lattialla kertoo remontin jatkumisesta.

Listan tehtävä on viimeistellä sisustus. Meillä päin lista laitetaan kuitenkin pääsääntöisesti peittämään. Halutaan piilottaa hutiloinnit ja vinoon sahaamiset.

Olohuoneen kattolistoitus vaikutti sen verran haasteelliselta, että paikalle päätettiin kutsua listahemmo. Hänen työssään harjoittama huolellisuus ja tarkkuus olivat sen laatuista, jollaista ihan viime aikoina Karhissa ei ole nähty.

Voi ei, olen ihan rakastunut!

Täällä ollaan!

Olin kauan matkoilla. Missasin pahimmat pakkaset, pulkkamäet ja hankikannot. Vaan eipä harmittanut. Olin pitkillä treffeillä auringon kanssa. Käytiin rannalla ja meressä uimassa, palmun alla nukuttiin.

Paluu Suomeen ei oikeastaan ollut niin kauheaa. Päivä oli pitkä ja aurinko paistoi. Auratut parimetriset lumikinokset pihalla olivat hämäystä, sillä keväthän ei ainoastaan tuoksunut, se kuului; pihakoivusta kuului keväinen sävelmä titityytä!

Olo oli kuin muuttolinnulla ja ihanan odottava. 

---

Minun on tehtävä päätös tämän blogin suhteen. Blogi on kuvien osalta saavuttanut enimmäismittansa, enkä voi enää ladata enempää kuvia. Minulla on kaksi vaihtoehtoa: yksi, että poistan alkupäästä julkaisuja tai kaksi, perustan uuden blogin.

Jään miettimään. 

Rakas vihreä

Minullehan se vain passaisi tämmöinen lumeton talvi ja leudot länsituulet. Hiljaa iloitsisin jos television säätieteilijän "no nyt etelässäkin kylmenee" ennustus ei toteutuisikaan. Säätä ei luotettavasti voi edelleenkään tietää yli kahden vuorokauden päähän. Ennustuksissa on aina mukana erinäisiä yllätyksiä.

Ei tämä maisema nyt niin kovin harmaa ole!

Happy Halloween & Hyvää Pyhäinpäivää!

Ei niin kiire

Olenhan minä kaikenlaisia pieniä remonttihommiksi luokiteltavia toimenpiteitäkin ehtinyt tehdä. Niin kuin esimerkiksi se, kun maalasin eteisen ovenkarmeja, asensin toissijaisen sisäänkäynnin eteistilaan lattiamaton ja naputtelin sähköjohtopidikkeitä ruokailutilassa. Suurin toimenpide, uuden ulko-oven asentaminen kellarikerrokseen, vaati kuitenkin iskä-papan ammattitaitoa. Minulle jäi tuossa toimenpiteessä lähinnä sivustakatsojan ja kahvinkeittäjän rooli. 

Vanha ovi ei enää ollut talvenkestävä.

Vanhaa karmia piti vähän suostutella.

Uuden karmin mahtuminen vanhaan aukkoon oli ihan milleistä kiinni. Tuo harmaa paloletkuloota on aikomus joskus irroittaa. 

 

 

Niin vaan uusi ovi kauniisti asettui vanhan tilalle.

Nyt pysyy talvi loitolla.

Näkymä sisältä.

Lokakuu

Hyvä on olla

Kipu kesti kolme viikkoa. Lääkkeiden avulla se oli enimmäkseen jollain lailla siedettävää, vaikka kauheeta kituuttamista ja pinnistelyä olikin. 

Kerran kuitenkin menetin hallinnan täydellisesti. Hammasläkäri oli päivittäisessä tulehdusalueen huuhtelussa kokeillut jotain muuta menetelmää laittamalla haavaan jotain uutta ainetta. Myöhemmin samana päivänä se oli kuitenkin pakko huuhdella päivystyksessä pois sietämättömän kivun takia. Lääkärin määräämät entistä vahvemmat särkylääkkeetkään eivät enää auttaneet.   Silloin aloin tosissani pelätä kipua ja pelkään yhä.

 

Nyt olen toista päivää kuivilla. Pelko saa minut silloin tällöin vierailemaan särkylääkepurkilla. Pienikin jomotus tai kumma tunne riittää syyksi. Järjestyksessään neljäs antibioottikuuri on aluillaan ja päivitäisistä hammaslääkärikäynneistä on nyt luovuttu. Tulehdus on asettunut, joskaan ei poissa. Ei merkkejä huononemisesta. Olo on hyvä, ellei suorastaan taivaallinen; niin on hyvä olla!