torstai 19. huhtikuuta 2012

Hullun hommaa

Olen sinnikkäästi tehnyt pihalla kesää lapioimalla lumikasoja pienemmäksi ja levittämällä jäisiä kökkäreitä pitkin pihaa siinä toivossa, että ne sulaisivat nopeammin. Kesäntekijää onkin koeteltu, sillä ei ole tällä viikolla ollut aamua ettei maa olisi valkoisena ollut. Illaksi edellisen yön aikana satanut lumi on kuitenkin aina sulanut ja säätilanne onkin näin ollen pysynyt päiväkausia kutakuinkin muuttumattomana. Ollakko kevät vai ei? -Ei.
  Vilkaisu kalenteriin viittaa kuitenkin ihan muuhun ja niimpä rohkenin käydä keräämässä auraustikut pois. Ne repsottelivat rähjäisinä tien varrella mikä mihinkin päin kallellaan ja suurin osa taittuneena tai peräti poikki. Kärsineet kepit näyttivät juuri siltä, että olivat tehneet runsaslumisena talvena tehtävänsä.
Kun nyt talven merkkejä ruvettiin pois maastosta kerämään, saivat pulkat ja kolakin kyydin ulkovarastoon.


Jos kesän tekeminen pihalla ei ollut tarpeeksi hullua hommaa, aloitin sisällä lähes yhtä epätoivoisen ja päättömän toiminnan, nimittäin ruuvien ja naulojen lajittelun. Oikeastaan kyseessä on isomman urakkan vasta jäävuoren huippu. Utopistinen tarkoitus on nimittäin saada siivottua ja lajiteltua kaikki ympäri koulua, sisällä ja ulkona, olevat rakennustyökalut ja -tarvikkeet yhteen paikkaan ja kaikki omiin lokeroihin ja laatikoihin. Meillä on ainakin viisi sahaa, seitsemän vasaraa, 100 ruuvimeisseliä ja 10 000 naulaa ja ruuvia, mitä ihmeellisimpiä vempaimia ja väntimiä, eikä mikään niistä koskaan löydettävissä sillä hetkellä kun niitä tarvitsisi.
Kestin lajittelua kaksi tuntia. Sormet haisivat sinkituille nauloille vielä illalla saunan jälkeenkin. Toivoton urakka oli nyt ainakin aloitettu.




2 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Tuntuu varmasti hyvältä kun sait urakan tehtyä. Tuo on sitä kevään energiaa. Tulee kimmoke maijullekkin, pitää päästä Männikölle laittamaan kaikkea kuntoon:)

AnnaRiikka kirjoitti...

Hauska kuulla että joku muukin käyttää tuota "Tehdä kesää" lausetta :) Minäkin viime viikolla (niillä kevät"helteillä"..) hakkasin lapiolla jäätä rikki pihastamme ja kas, ne sulivat parin päivän sisällä pois! Ehdoton juttu siis näin hoppuiselle pihanrapsuttajalle!