Haikea

Ensilumen ja yöpakkasen muotoilemat taideteokset pakottivat iltapäiväkävelylle maalaismaisemaan. Sää oli kuin keväällä; lempeä aurinko paisteli alhaalla, häikäisi silmiä, kenkien alla pehmeä lumi tarttui kumipohjiin ja tien pientareet viheriöivät. Vain siitä, että pikkulinnut eivät laulaneet tiesi, että oli lokakuu.

Vuoden viimeinen sitkeä kukkija haravoi terälehdillään lokakuun auringon säteitä. Se oli kieltäytynyt uskomasta talven tuloon, vaikka lumi kylmäsi sen vartta.  Niin kuin minä, joka vielä ylimääräisen hetken odottelin kasvot aurinkoon päin käännettynä.

Haikein mielin jätin maiseman pimenvään iltaan ja tietoisena siitä, että päivä oli taas hetken lyhyempi.

Taistelu viimaa vastaan

Nyt on otettava kaikki keinot käyttöön kylmän karkoittamiseksi. Olen liimaillut tiivistenauhaa ikkunoihin ja oviin ja mies on tunkenut karhuntaljaa tuuletusaukkoihin. Erilaisia ja eri aikakausilta olevia tuuletusaukkoja on parhaimmillaan kolmekin yhtä huonetta kohti.  Vedon tunne on pian muisto vain, onhan.

Viimeisenkin viiman väreen kohtaloksi on koitumassa ikkunateippi.  Vanhoja ikkunoita ei voi täysin, joitakin ei ollenkaan, tiivistää normaalilla nykyajan tiivistenauhalla; ikkunan ja pokan välissä ei aina ole nauhalle tarpeeksi tilaa, vaikka viimalle onkin.

Tiivistettävää ja teippailua riittää tämän kokoisessa rakennuksessa, ei lopu heti.

Vielä eilen syksy oli kukkeimmillaan.

Höyryävä pelto tiesi ilmojen kylmenemistä.

Ja niin sitten tapahtui, että kipakka lumimyrsky myllersi yöllä ja jätti maan valkoiseksi. Lasten kuljetus päiväkotiin ja kouluun oli kuin mikäkin jännitysnäytelmä:  pysyykö auto kaarteessa tiellä, pysähtyykö auto alamäessä ennen ristetystä, rytiseekö pelti kohta kanssa-autoilijoiden kanssa jne. 

Matka kesärenkailla ja vielä liukkaisiin tottumattomalla ajotavalla meni kuitenkin hyvin ja pääsin takaisin kotiinkin, jossa aamutv:n säätiedotukset lohduttivat lumen pikaisella sulamisella ja ilman lämpenemisellä muutenkin. Hyvä.

Aamun sininen hetki.

Päivän väri-paletti.

Luokkahuoneen muodonmuutos II

Luokkahuoneen takaosa.

Näkymä tietokoneluokasta edelliseen tilaan.

Tietokoneluokka. Valkoinen läikkä ei ole koulun aave, vaan roskapussien kanssa touhuava siivooja, joka on amatöörimaisesti photoshopattu kuvasta pois.

Pienen pintaremontin jälkeen luokkahuoneesta muotoutui pienelle tytölle makuu- ja leikkihuoneet.

Lapsen käsitys hyvästä sisustuksesta on esteetikolle äkkiseltään ehkä liiankin moninainen. Tympeä aikuinen yrittää viekkain keinoin rajoittaa lapsen persoonallista tavaroiden asettelua edes siksi ajaksi, että saisi otettua huoneesta yhdenkin mielestään säällisen kuvan. 

Välittömästi kuvaussession päätyttyä huone ryöpsähtää normaaliin  runsauteensa lukuisine leikkisaarakkeineen ja myllätyine sänkyineen. Esteetikko on kokenut äiti ja ymmärtää tässä vaiheessa väistyä.

Tytön nukkumahuone.

Pienen nukkujan unta vartioivat kultasiipiset perhoset ja sudenkorennot sekä seinän takana äiti ja isä.

Liitutaulu on salainen ase seinään piirtelyä vastaan.

Näkymä nukkumahuoneesta leikkihuoneeseen.

Leikkihuone kaipaa säilytyskalusteita ja muutenkin organisointia.

Tämä rakennelma on galaksin reunamilla asustelevien Zoob-ukkojen asunto. Sitä ei saa rikkoa, ikinä.

Näkymä leikkihuoneesta nukkumahuoneeseen, jossa unta häiritsemässä on paheellisesti tv.

Yövalot on valmiiksi viritetty.

Varma talven merkki

Kaikessa hiljaisuudessa tien reunoille on ilmestynyt oransseja aurauskeppejä. Yhtäkkiä tottumattomaan silmään ne näyttävät aika korkeilta; - Ovatko ne aina olleet sellaisia vai ovatko ne vuosi vuodelta pidentyneet?

En ole talvi-ihminen sitten niin vähäisimmässäkään määrin. Hiljalleen vuosi vuodelta pahenevan nivelongelman kanssa kamppailevana ja sääpohjaiseen masennukseen taipuvaisena mieluiten makailen auringossa ja nautin jääkymästä korkeintaan juomana. 

Korkeita lumikinoksia ennustavien aurauskeppien näkeminen melkein puistatuttaa. Tänään kuulin autossa radiosta, että ihmiset ovat ennätyksellisesti hamstranneet polttopuita, koska tulossa on kuulemma ennätyskylmä talvi; samallalailla kuin viime talvi oli ennätysluminen.

Kevät mielessä

Uutisten sääennusteessa kerrottiin, että nyt sää viilene huomattavasti tuulen alkaessa puhaltaa pohjoisesta. Iltapäivälehdet julistivat lööpeissään, että nyt tulee lumi maahan. Todellisuudessa lunta tulee korkeintaan Lappiin. 

Vielä kun ilma oli siedettävä ja maa lämmin, oli aika laittaa tulppaanien sipulit maahan. Pikku-apulaisen kanssa kaivoimme leikkimökin vierustalle tulppaanipenkin, sekoitimme eriväristen tulppaanien sipulit kottikärryissä ja kaivoimme ne maahan kovasti kevättä kaivaten.

Satakaksikymmentä sipulia myöhemmin alkoi puuha tympäisemään. Jotta askareen jaksaisi toimitettua loppuun, oli viimeisille parillekymmenelle sipulille keksittävä hauskempia istutuspaikkoja valmiiden kukkapenkien sijaan.  Upottelin sipuleita sinne tänne tonttia; pikkumetsääni haavan juureen, kivien väliin, ojan reunalle, lahonneen kannon viereen.
-Tuli ihan oravamainen olo!

Kolme dee

Muutama päivä sitten vietimme perheen kesken leffaillan. Varmistaaksemme, että ilta olisi häiriötön, ajelimme Vantaan hienoon Flamingoon katsomaan Toy Story kolmosta. Tykötarpeet; karkit, limsa ja popcornit, olivat  vatsoissa varmaan jo sulaneet, ennen kuin elokuva lukuisten mainosten jälkeen alkoi. Pitkälle toista tuntia kestävä elämys oli pienimmäiselle rankka kokemus: 3D -lasit alkoivat painaa jo puolivälissä ja äidin oli aika ajoin kannateltava niitä. Ilman lasejahan elokuvasta ei saa oikein selvää.

Poika samaistui teini-ikäiseen Andy poikaan, liikuttui ja äiti itkeskeli tapansa mukaan muuten vaan, ihan mille vaan. Tyttö puhua pälätti ja kommentoi elokuvaa kovaäänisesti, iskä muka katseli elokuvaa ja muka viihtyi. Kaiken kaikkiaan kokemus oli kuitenkin ihan mukava, poikkeus remontin täyteiseen arkielämään ja ensimmäinen kerta elokuvateatterissa koko porukalla.

Otamme tilaisuuden tullen uusiksi.
 

Kurkku, kuura ja eksoottinen tapetti

Jokin tauti on pesiytynyt kurkkuuni ja muuttanut ääneni kuullostamaan äkäiseltä varikselta. Kuuma juoma helpottaa vain hetkellisesti ja taas kohta raspikurkku jakelee rohisevalla äänellä ohjeita perheelle, joka pitelee korviaan tavallista enemmän.

Kauniit yöpakkasen huurruttamat maisemat saavat sairaankin jalkautumaan pihamaalle. Auringossa timantteina kimmeltävä kuura on kuitenkin jotenkin pahaenteinen; se herättää ikävän ajatuksen tulevan talven pakkasista ja pimeästä.

Sisällä on tapetoitu ja asennettu sähköjä. Omituista kurkkutautia sairastava bloggaaja ei ole jaksanut kunnolla dokumentoida lopputulosta kamerallaan. Hän lupaa tehdä sen tervehdyttyään. Muutaman makupalan ruokailutilan hulppeasta tapetista hän vaivastaan huolimatta kävi iloksenne räpsäisemässä:

Se on kuin kirpeä kurkupastilli, eksoottinen lääkerohto kaikenlaiseen vaivaan. Siksi kai istuskelenkin ruokapöydän ääressä ahmimassa tuota ihastuttavaa silmänruokaa sairauden piinaamaan ruumiiseeni toivoen väriterapian tuovan helpotusta olooni. 

"Kurkun tilasta en tiedä, mutta mieli ainakin tuntuu kummasti piristyvän!"

Tapetointi on alkanut

Näkymää kotonamme hallitsee suuri tapettipöytä eteisaulassa ja eri huoneissa tapetoinnin tieltä siirretyt huonekalut keskellä lattiaa. Tapetointiurakka hallitsee elämää muutenkin; vähäisin ei liene lattialle tippuneet liisteriroiskeet, jotka lasten ja ennen kaikkea remonttiukkojen huolettoman tepastelun seurauksena ovat levinneet kaikkialle laminaattia liukastaviksi lääppeiksi.

Kaikella lienee hintansa, mutta tästä ainakin on kannattanut ylimääräisen siivoamisen vaiva maksaa:

Hiiri tai joku

Vintillä kipittävät kummitukset ovat ahmineet syöttejä oikein urakalla. Pikku-ruumiita on alkanut löytymään, eikä niiden keräily ole kovin mukavaa. Saaliista otettu valokuva on epätarkka siksi, että kuvaajan suunnaton inho otusta kohtaan on vaikuttanut hätäiseen ja huolimattomaan kameran käsittelyyn. 

Inhottaa edes julkaista mokomaa kuvaa. Vaikka toisaalta ihan söpöltähän tuo pikku-korvineen ja hentoine viiksikarvoineen kyllä näyttää. Luikerohäntä on vähän ällöttävä. 

Tarkemmin katsottuna häntä on sittenkin:  YLIÄLLÖ!

Pakollinen hengähdystauko

Kuumemittari näyttää normaalia ruumiinlämpötilaa, mutta olo on kuumeinen. Viime päivien huhkiminen viileässä syysilmassa raivaussahalla ropseja kaadellessa on kostautunut. Avainasemassa on tietenkin ollut kevyehkö pukeutuminen ja liian positiivinen asenne tarkenemisen suhteen. 

Istuskelen onnettomana työpöydän ääressä katselemassa keltaista pikku-metsääni. Auringonpaiste on kuitenkin huijausta; ulkona tuulee kipakasti pohjoisesta; Jäämereltä, eikä puolikuntoisella metsänhoitajalla ole sinne senkään takia asiaa.

Talon toisella puolella takapihapellolla, on maanviljelijä aloittanut syyskynnön. Kullankeltainen sänki kääntyy pehmeän näköisesti suklaanruskeaksi kyntövaoiksi. Maisemaan on tulossa pitempi aikainen muutos, joka vaihtelee seuraavan puolen vuoden aikana tämän ja lumen peittämän pellon välillä.

Tapettimies aloittaa urakkansa huomenna. Ensimmäinen kohde on tämä eteisaulan ikkunaseinä.

 

Odottavan aika oli pitkä, muttei sentään onneksi loputon.

Terveisiä Terijoelta

Kuinka ollakkaan, kunta kävi hakemassa hiekkakentän laidasta meidän maasta jo irroittamat leikkikenttävälineet pois. Hyvä, sillä samaiselle paikalle olin suunnitellut istutuksia ja nyt se oli mahdollista toteuttaa.

Hiekkakentän poikki kulkee tie asuntoon B. Tietä rajaamaan ja muutenkin näköesteeksi omalta etupihaltamme ostin puutarhan alennusmyynnistä kolme terijoensalavapensasta ja kaksi -puuta. Uskon puute istutusprojektin onnistumisesta kovalle hiekkakentälle olisi saattanut iskeä, ellen olisi jo valmiiksi tiennyt, että hiekkakerros on vain joitakin kymmeniä senttejä ja alla on muhevaa savea. Kaivinkoneen ollessa aikaisemmin rakentamassa tieliittymää bongasin tämän tiedonjyväsen maaperän rakenteesta.

Istuttajan työvälineet

Kohta pohjalla on savea, onhan.

Pikku-apulainen latailee jo kasteluvälineistöä

Salava onnistuneesti istutettu

Tukikepit täytyy vielä asentaa.

Ensi kesänä tästä ei näe läpi, eihän.

Hip hurraa! Onnistuneen projektin jälkeen on lupa riehua!

Kantapään kautta

Niinhän siinä sitten kävi, että lämmitysöljy loppui. Asiaa ei tehnyt yhtään helpommaksi se, että oli perjantai-ilta ja jos viikonloppua vasten vuorokauden sisällä olisi halunnut saada öljyn toimittajalta tankkiin täytettä, se olisi maksanut 350 euroa extraa. Normaali tilaus ilman lisäkustannuksia saapuu joka tapauksessa alkuviikosta, joten päätimme säästää ja kärvistellä.

Hetkellistä helpotusta kylmyyteen antaa erikseen kanisteriin bensa-asemalta ostettu polttoöljy, jonka poltin imee suoraan kanisterista. Ei liene vaikea arvata, että tuolla määrällä öljyä ei kauaa koulua lämmitä. Suihkussakin pitää käydä.

Tämäkin piti kai luupäiden ensin kokea ennen kuin havahtuvat laittamaan vauhtia lämmitysjärjestelmän uusimiseksi.  Ihan niin kuin kantapäät eivät olisi jo muutenkin kovia kokeneet:

-Eivät kai tarpeeksi.

Verhoinvestointi

Olohuone on aika rempallaan, mutta verhojen asentamistahan se ei estä. Verhot ovat kivat; ei ainoastaan näön, vaan myös akustiikan takia. Melkein neljä metriä korkea tila kaikuu, eikä yksi matto ja sohva pysty sitä estämään.

Verhotankojen kiinnittäminen oli mitä häpeällisin prosessi, joka lopulta johti siihen, että kirvesmies-iskä-pappa oli kutsuttava paikalle. Remonttiseikkailijan uhkarohkea otekkaan ei riittänyt painavan verhojärjestelmän kiinnittämiseen gyprociin, jonka alla oli 10 senttiä eristettä ja vasta sitten hirsi.

Taideteoksen nimi on:  "Vehotangon kiinnittämisen irvikuva"

Olohuone ennen verhoja.

Olohuone verhojen kanssa.

Samettikangas maksoi maltaita ja ompelijalle meni rusinat. Nämä verhot mainitaan testamentissani rakkaiden villasukkieni ohella.  Jos joskus olenkin puhunut verhoistani rätteinä ikkunassa, nyt joudun mietimään sanani uudestaan. Ne ovat verhot, melko kalliit.

Kummitus ullakolla

Väitetään, että vanhoissa taloissa aina kummittelee. Mitä enemmän historiaa, sitä useamman tuolla paikalla elänneen energiaa. 

Koululla oli sota-aikana sairaalatoimintaa ja se jos mikä olisi omiaan luomaan traagisia kohtaloita, epätietoisia sieluja vaeltelemaan ullakolla, etsimään pääsyä henkimaailmaan.

Aamuyöllä heräsin makuuhuoneen katon rajasta kuuluviin askeliin ja kolinaan. Uni karisi kuin taikaiskusta kummitustarinoiden tulviessa mieleeni ja ahdistuneena näistä ajatuksita herätin miehenkin. Yhteistuumin päätimme, että ullakolta kuulunut kipitys oli sittenkin ihan reaalimaailman juttuja, oikeataan kummitustakin karmaisevampi; yöllinen hiippailija oli rotta.

Nyt vintille on viritetty strategisiin kohtiin ansoja ja myrkkyannoksia. Vintin ovi on lukittu ja avain lapsilta piilossa. 

Seuraavan aamun saalis jää nukkumaan menijää vaivaamaan ja yö kuluukin korvia höristellessä.

Luokkahuoneen muodonmuutos

vanhempien makuuhuone ennen

Vanhempien makuuhuoneesta piti tulla kokovalkoinen. Mielikuviini piirtyi puhtaan valkoinen, pölytön ja tahraton, utuinen unen paratiisi, pumpulipilvi. Mutta sitten kävi niin, että ruskea laminaatti oli tarjouksessa, hirttä ei hennonut valkoisella maalata, tv-pöytänä toimiva tummanruskea sukka- ja alkkarilipasto löytyi huonekaluliikkeen konkurssimyynnistä,  sängynpääty oli jo muutenkin valmiiksi ruskea ja kun säästämään kerran oltiin alettu, niin ripustin ikkunaan vanhat verhot, kullanruskeat, ja sillä lailla huoneesta tulikin

valko-ruskea. 

vanhempien makuuhuone nyt

 (Sen verran vilunkia, että kaikki keskeneräisyydet on rajattu kuvista pois)