Joo, helle on puristanut mehut. Remontti ei etene, ei jaksa. Siestaa on vietetty oikein pitkän kaavan mukaan.
Tiedoitusvälineissä kerrottiin kesän olleen kuumin 23 vuoteen, alkukesän vähintään kolmas 50 vuoteen. Nauratti kun luin lehdestä, että loppuviikosta viilenee sitten oikein kunnolla; noin 20 asteeseen! Muistissa on kesiä, jolloin tuo kaksikymmentäkin oli haaveiden täyttymys, talvista nyt puhumattakaan.
Maalaustelineet on nyt viritetty talon päätyyn, tai iskä viritti, viikko sitten. Tänään pakottauduin telineille raaputus ja boracolointi hommiin. Kuumahan siellä tuli, mutta olipa kiva puuhata talon parissa pitkästä aikaa.
Sen minkä siestalta on ehtinyt, on aika kulunut hyvin pitkälti valtavan nurmikkoalueen leikkaamisen parissa. Se ryökäle vaatii parturointia vähintään joka kolmas päivä! Mikä ihme vesisuonisto alueen nurmea noin rehevästi kasvattaa, ei ymmärrä.
Isotatarviidakko on kasvanut kolmimetriseksi ja kätkee puutarhan perältä näkymän talolle. Olkoonkin viheliäinen ja vaikeasti hallittavissa agresiivisen kasvu- ja leviämistapansa johdosta, rakastan sitä silti. Tatarikon keskellä kulkee salainen polku, jota myös pihalla iltahämärässä hiiviskelevä supikoira-emo poikasineen käyttävät vakituisena kulkureittinään. Koirankakkakiemuroiden siivoaminen polun varrelta ei ole ihan mielipuuhaani, mutta ilahduin kyllä kun ensi kerran sattumalta omin silmin näin kaksikon hiippailemassa tatarikossa.
Pihan perällä oleva niittykokeilu on puhjennut kukkaan. Koska suurin osa lajistosta on kaksivuotisia ja näin ollen kukkivat vasta ensi vuonna, kylvin sekaan runsaasti eirilaisia unikkoja ja että ovatkin ihania! Joka päivä niityllä on uusia väripilkkuja. Ja mikä parasta, kerrankin ei tarvitse tehdä yhtään mitään; ei leikkaamista, kitkemistä, kastelua tai lannoitusta. Siestan vietto keskeytyykin tuon tuosta liposkaisten läpsytykseen, joka hiljalleen vaimenee pihan perälle niityn ääreen, kun elähdyttävä väriterepiaistunto niityn laidalla on taas käynnissä.
