Silivati seilaa

Aidan maalaus. Siinä sitä leppoisasti maalia sutiessa saa rauhassa funtsailla kaikenlaista. Tai sitten vain tarkkailla maailmaa ja sen menoa aitalaudoituksen raoista, vähän niin kuin salaa tirkistelisi. Tai kuunnella, niin kuin sitten tein.

 

Tiellä, jonne ei edes näe ja jonne on pihalta matkaa ties montako sataa metriä, kuulin kuinka lenkkeilijä rapisutti lenkkareittensa pohjissa soraa. Naapurin valpas koira kuittasi haukunnallaan havainnon oikeaksi. Mopo pöräytti samaista tietä ainakin kuuttakymppiä, traktori retuutti peräkärryä perässään niin että lavan laidat vaan soi  ja metsikössä rapisteli koirien ulkoiluttaja, tai joku villieläin. Taivaalla  uskalikko taiteili pienkoneella lenkkejä ja voltteja. Sitten moottori sammui, kone syöksyi kohti maata, oli hiljaista ja pruum, lentäjä kaasutti taas, oikaisi koneen ja jatkoi kiemuroitaan. Haulikkoradalta kuului aseen pauke ja motocrossaajat heittivät rinkiä läheisellä hiekkamontulla.

 

Varis istui kuusen oksalle, ihan siihen lähelle aitaa. Raakkui niin rumasti, että liekö valittanut aidanmaalaajan hutiloiden sutimaa maalausjälkeä. Äläpäs ruoja ala! Eihän tuota tarvitse kuin vähän silmiä siristellä, niin epätasaisuudet on niin kuin ei oliskaan!